Samin päiväkirja JZX100

Omien autoprojektien esittely.
User avatar
Sammyboi
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 162
Joined: 01. Aug 2015 01:49
Location: Oulu

Samin päiväkirja JZX100

Post by Sammyboi » 16. Jul 2018 08:53

Noniin elikkäs, eiköhän tätä lurkkaamista ja omaa touhuilua ole tehty tarpeeksi, että olisi jotain tarinan tynkää tännekin asti raapustella.

Joskus taisin Mysticille sanoa että ennen kuin en ole manualisoinut Toyotaa, en ala mitään projektikertomusta tästä väsäämään kun kaikkia ei välttämättä jaksa nuo meikäläisen pikkuhifistelyt ja nurkkien nypläyksest kiinnostaa.

Eli tästä aloituspostauksesta voi tulla hieman pitkähkö, mutta yritän järkevästi raapustella tähän aikaansaannokset vuosien mittaan rekisteröintihommista tähän viimeisimpään puristukseen.

Bear with me.

Eli ne jotka tuon meikäläisen esittäytymisen on joskus lueskellut, niin menee tästä osa kertauksena.

Hakemaanhan lähdettiin tosiaan Japanissa vaihdossa ollessani, mahdollista harraste Toyotaa iltojen ratoksi ja jotain erilaista oli hakusessa kun JZX90 Mark II manuaalina katselin Japanin huutokaupoista. Pitkän huutokaupan selaamisen ja Japanissa oleskelun jälkeen alkoivat katseet kuitenkin kääntymään JZX100 koriin, mutta budjettia ei aivan manuaaliin silloin näiden hintojen noustessa ollut.

Pääkriteereiksi laitettiin kuitenkin että auton tulee olla Facelift, OEM Lippsarja ja Kaksvärinen(Valko/Harmaa & Musta/Harmaa), joista ylivoimaisesti eniten löytyi näitä helmiäisvalkoisella höystettyjä Valko/Harmaita.

Auton oston jälkeen ja tavallisen tuontihässäkän selätettyäni autoa lähdettiin hakemaan Hangosta parin kaverin voimin joista toinen heitti meidät Hankoon Tampereelta.

Ostokuosihan oli tämmöinen.
Image

Fiilistely kuva paluumatkalta kun oltiin saatu akkuun varausta, jotta tyhjäkäynti pysyisi ja jäähdytysnestettä elimiin. Sitten uskalsi aloittaa 700km paluumatkan Hangosta Ouluun. Olisikohan tähän #yolo oikea tagi?
Image

Ensimmäinen kuva kertaalleen pestynä ja ensimmäiset jonnemodit poistettuna. Oli hajustimia, peilien teipit, pimppivaloja, vilkkupolttimoita poistettu nopeamman tahdin toivossa ja matkalla huomattiin että "muffler" lisävaruste tarkoitti 3.25 tuuman suoraa ränniä katilta taaksepäin. Ai että..
Image

Tästä sitten alettiin suunnittelemaan rekisteröintihommia talvea vasten. Auton kun sain, oli syksy hyvällä mallilla tuloillaan niin kilometrejä ei hirveästi keretty kerämään, mutta tuntui pelaavan.

Ensimmäisinä hommina suunniteltiin sumuvaloa ja tuota mökärännin poistoa johon lääkkeeksi tuli loppuviimein kaksi läpivirtaavaa vaimentajaa mallia motonet sekä db killeri toisen putken ulostuloon, pulttiliitoksella kyläpyörityksiä varten. Hiljeni huomattavasti, mutta tarkoituksena on hävittää tuo turhan suuri ränni ja rakentakaa katin jälkeen 2.5'' ränni repivämpien sävelien toivossa.
Image

Putkenpäät halusin kuitenkin pitää tuplina, niin semmoisethan siihen sitten tuli. Myöskin loppuun vedetty sumuvalo näkyy vasemman umpion sisemmässä kulmassa katsastusmiestä varten.

Hahmottelua
Image
Ulostulo & Sumuvalo
Image

Tästä päästiin sitten kevääseen ja tässä välissä tuli radio asennettua mallia Pioneer 2din 8 portaisella eculla yhdistettynä auton omaan vahvistimeen. HIV-hommat ei muutenkaan ole liian lähellä sydäntä, niin tästä ei ole kuin rämä räpsyt..
Image

Image

Kevään ajot aloiteltiin ja pieni naputus moottorissa kalvasi takaraivoa. Onko se VVTI pyörä vai jotain muuta. Tästä hämmentyneenä päätettiin käyttää alakerta auki, alapuolelta, kk-laakerien tarkastuksen muodossa ja mitä sieltä löytyikään..
Kiinni palanutta öljyä ja kk-laakerit jo ehtoon puolella. Perus japsituonti Toyotan kone, vaihettu öljyt aina kun muistettu.
Image

Image

Uudet std laakerit paikoilleen, kun kaulat näyttivät olevan kuitenkin ehjät ja auto takaisin nippuun. Tämän operaation jälkeen on rullailtu jo yli 20tkm. Tässä vaiheessa käytin myös venttiilikopat auki ja sielläkin näytti tältä..
Image

Tästä kuitenkin selvittiin ja öljynvaihtovälit otettiin tarkoituksella tiheämmäksi mahdollisten epäpuhtauksien vähentämiseksi, mutta jos ikinä virityspotentiaalia halutaan tästä moottorista saada irti, täytyy se ensin aukaista ja sitten suunnitella lisätehoja. Onneksi ainakin vielä tuo tehtaalta oletettava 280 hummaa on riittänyt vallan mainiosti. Välijäähyllä, katin poistolla ja ahtopaineensäätimellä, saatetaan ahtopaine joskus nostaa tuonne fuelcutin tuntumaan 1 baariin, mutta sitä ennen täytyy tuo keraamiahdin kyllä ensin huoltaa, että ei poksahda.

Viimeisimpänä mutta ei vähäisempänä muutoksena piti vielä tietysti tuo perinteinen valokuvio vaihtaa ja tähän sitten lähdettiin Suomeen ensimmäisen Mark II tuoneen kaverin avustuksella sovittamaan retrofitlabin projektoreita. Näistä jäi tietty kromiset kehykset tulematta, niin aluksi vedettiin mustalla mulkosilmällä ennen kuin jälkilähetyksenä saatiin kromit ja asennettiin ne toisella yrittämällä paikoilleen.
Image

Kromit paikoilleen.
Image

Tämän jälkeen käytiin teettämässä rekisteröintikatsastus ja sieltäkin kun tuli vihdoin vihreätä valoa. Oli homma kilpien luovutusta vaille valmis. Tietty verot piti tässä välissä maksaa, koska eihän tämä autoharrastus halpaa saa olla.

Kilometrejä kertyi ja Toyota pelasi. Syksyllä auto lyötiin naftaliiniin säilöntahalliin ja alettiin suunnittelemaan vanteiden vaihtoa. Hakusessa oli samanlaista kaivonkantta, mutta vähän parempaa merkkiä kuin nämä Enkein Tecno Motor Worksit. Vaihtoehtoina pyöri Weds Kranze Bazreiat, Leon Hardiritt Ritterit, AME Shallenit, Work Ryverit. Onkeen sattui kuitenkin nuo Bazreiat, Slavalta koossa 8&9x18 kun halvalla sain.
Image

Eihän nämäkään aivan uudenveroiset enää olleet ja nämä sitten purettiin, putsattiin, keskiöt sekä pultit maalattiin ja kasattiin takaisin vähän fiksumpaan kuntoon. Lippojen vaihon jäädessä vielä tulevaisuutta varten.
Image

Image

Image

Ja Hop, ensimmäinen koesovitus edessä 15mm läpipultattavalla ja takana nyt ilman 15mm pultattavaa spacria. Muy bueno. Leveyttä tietty saisi olla lisempää.
Image

Tämän jälkeen, kaverin pitkän valituksen saattelemana päivitettiin tuo Toyotan vanha hattuhyllykartio ground zeron mahdollisimman herkkään 8 tuumaiseen. Entinen siis iski huomattavasti jo tyhjää ja oli ilmeisesti tullut jo, musiikin kuuntelun päähänsä.
Image

Talvi teki taas tuloaan ja koulunpenkkikin alkoi olla jo istuttuna. Töitä oli saatava ja armoton hallipaikan metsästys alkoi. Nyt oltiin menty jo kaksi kesää automaatilla ja kärsivällisyys tuon Aisinin 4-lovisen kanssa oli loppumassa.

Alunpitäen kun auton hommasin, oli sävelet manuaaliswappiin piirretty veteen viivana ja vaihtoehtoina oli joko GS6-37DZ hitsattuna tai GS6-53DZ PMC motorsportin tekemällä adapterilla, johon nyt viime aikoina on alkanut saamaan jo ihan katukäyttöön soveltuvia SACHS yksilevyasetelmia. Autosta kuitenkin oli tarkoitus tehdä viikonloppu soturi/käyttis niin käyttömukavuus oli yksi ehto kun tätä muutosta autoon alettiin suunnittelemaan.

Töitä tuli ja hallipaikkakin saatiin haalittua. Auto siirtovanteilla talvisäilöstä hallille ja purkaminen käyntiin. Tässä vaiheessa elettiin Huhtikuun alkua ja osia oli tilattu pitkin Eurooppaa. Myöskin GS6-53DZ oli investoitu purkaamolta.

Image

Tässä lähdettiin hakemaan mahdollisen valmista yksilöä, jossa olisi jo valmiiksi vakio työsylinteri, rättinivel ja laatikon kannatin paikoillaan, kun suurin osa näistä vaihdelaatikoista on riisuttu kaikista lisäosistaan. Vaihdekeppiä ei missään tuntunut olevan, niin tähän hankittiin lääkkeeksi ensin e60 manuaalikeppi joka myöhemmin todettiin liian pitkäksi. Tilalle hommasin e90 330d:n manuaalikepin joka passasi tunneliin suoraan.

Auto kun saatiin halliin niin ei muuta kuin tuumasta toimeen ja vanha lattialle. Uusi viereen fyysisten mittojen vertailuksi ja todeta että lekaa tunneliin vain. Näihin on onnistuneesti sovitettu v160/161 joka on iso laatikko suprasta niin tiesin että isompikin aski pitäisi tuonne sujahtaa, kohtuullisesti. Pientä vakivaltaa jouduttiin kuitenkin käyttämään.

Image

Tästä huomattiin ensimmäinen ongelma. Vauhtipyörästä ei tullut keskitystappia laatikon silmälaakeriin, vaan toimitetussa vauhtipyörässä oli silmälaakeri myöskin. Tästä selvisi että vauhtipyörä mikä tähän olisi pitänyt toimittaa oli eri johon kuului tähän laatikkoon sopiva keskitys. Ei muutako vanha vauhtipyörä pikapostilla Puolaan ja uutta osaa odottelemaan.

Image


Uusi vauhtipyörä saapui. Laatikkoa trimmattiin, vaihteistotunnelia tehtiin sopivammaksi jonka jälkeen se maalattiin kentin kumialustamassalla ruosteen estämiseksi. Vaihdoin myös samoilta tulilta uuden takastefan ja suodattimen jalan tiivisteen ,jos ei vaikka vuotais.

Image

Image

Tästä kohdin Toyotan alkuperäinen startti vastasi hiuksenhienosti BMW:n alkuperäiseen bellhousinkiin ja tästä jäi ikävä rako vaihdelaatikon ja moottorin väliin. Lisää hienosäätöä.

Image

Koejumppauksia tuli vyönalle useampi kappale ja vihdoin päästiin läpsimään tavaroita oikeille paikoilleen. Laatikko ylös ja kannatinta tekemään. Tekokuvia ei hirveästi tullut, mutta perus lattaa, hieman muotoja ja puikolla kasaan.

Image

Valmis kannake.
Image

Motonetistä jarruputkea ja APE:lla kävin teetättämässä teräspunosletkua kupariputken ja työsylinterin väliin. Tässä huomioitava seikka että tuo BMW:n alkuperäinen putki on rautaa ja vaatii vähän enemmän voimaa että saa tehtyä liittimelle kartion, tuohon ei ihan kaikki lelu jarrupuristintyökalut pysty.
Image

Kardaaniksi tuli e60 530d:n etupätkä joka käytettiin Oulun Raskoneella hitsautettavana ja tasapainotettavana Toyotan loppukardaaniin. Sliparia tähän ei tullut ja vakio Toyotan kannatinta vähän asettelemalla saatiin Rättinivelen kulma mahdollisimman pieneksi.

Image

BMW:n vaihdekepin takakannattimelle tehtiin reikä lattiapeltiin ja nostettiin vielä automaatin alkuperäistä reiän kaulusta hieman ylöspäin, kun en tähän alkanut manuaalin kohotettua tunnelin palaa hommaamaan. Hyvin pienellä sovittamisella vaihdekeppi meni automaatin pienempään ja matalempaan reikään.

Image

Sisällä e90 6-lovisen kepin nuppi a'la kilikoli musta, Toyotan alkuperäinen manuaalipussi jonka sovitin ja liimasin automaatin kehykseen. En tätäkään saituuttani halunnut ostaa Japanista, kun hintaa kyseiselle tuotteelle tulee kysynnän takia toistasataa euroa. Myöskin myöhemmin huomasin että keppi vaatii enemmän sivuliikettä vasemmalle(pakin laitto) johon automaatin kehys on sopivampi kuin keskempänä oleva manuaalin kehys.

Sisällä näyttää siis nyt tältä.
Image

Image

Viimeistely prosessista ei ole hirveästi kuvia kun halu saada auto kasaan ennen juhannusta oli aika kova. Kytkimen ilmauksen kanssa oli harmaita hiuksia ja ensi kerralla muistan ilmata pääsylinterin penkissä käsin ennen asennusta. Helpottaa kummasti. Testilenkille päästiin Tiistaina 19.kesäkuuta.
Image

Seuraavana päivänä katsastuskonttorille ja puhtain paperein leima lappuun. Tällä reissulla pääsin vasta ensimmäistä kertaa testaamaan kaikki vaihteet läpi ja 100km/h vauhdissa 6-vaihteella kierrokset pyörivät noin 2800rpm kohdilla. Myöskin pikkaisen pitempi vetopyörästön välitys Torseenilla on tulossa joka tuo tätä matkakierrosaluetta entistä miellyttävämmäksi.

Vetoja tuli huomattavasti lisää, mutta kytkinakselin rallatus tyhjäkäynnillä ei jäänyt pois tälläkään adapterisarjalla, vaikka oletin kun keskitys tuli kunnollinen niin se ei sitä tekisi. Hitsilaatikot siis tekevät tätä järjestään. Tätä on nyt sitten kompensoitu tyhjäkäynnin nostolla tuonne 1000rpm paikkeille jossa rallatus on huomattavasti hiljaisempaa.

Tässä olisi nyt "lyhykäisyydessään" mitä autolle on kuulunut viimeiset pari vuotta ja seuraavaksi aletaan suunnittelemaan takamurikan pudotusta kunhan saadaan JDMdistrolta tähän oikea osa saapumaan.

E: Kiitokset tiedosta. Näyttävän toimi itsellä kaikilla omilla älylaitteilla, mutta ulkopuolisella kun koitti katsella niin eipä toiminutkaan linkitykset. Nyt korjattu.
Last edited by Sammyboi on 22. May 2020 08:54, edited 10 times in total.

User avatar
Mystic
STAFF
STAFF
Posts: 15560
Joined: 30. Jan 2011 19:54
Location: Kittilä & Kemi & Varkaus
Contact:

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Mystic » 16. Jul 2018 10:19

Tätä nyt on ehkä vähän salaa odotetukin, kuten alkutekstistäkin saattaa ilmetä.. :D Taitaa olla mennyt aika pitkälle sitä kaavaa mitä lupailitkin, ja hyvä niin! Kuinka paljon tuolle swapille tuli hintaa kaikkinensa?

edit. Osa kuvien linkityksistä ei näy ainakaan itselläni.
edit2. No nyt toimii! :thumbsup: ;)
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.

Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
@japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.

Tuukk4
NORMAL USER
NORMAL USER
Posts: 79
Joined: 15. Jul 2014 21:15
Location: Oulu

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Tuukk4 » 16. Jul 2018 21:37

Nyt on kyllä taas asiallista tekemistä, hattu nousee. :thumbsup:
Jaguar XF - Käyttis
Opel Vectra B - Käyttis
Nissan Skyline R33 - Harrastepeli

User avatar
Sammyboi
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 162
Joined: 01. Aug 2015 01:49
Location: Oulu

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Sammyboi » 18. Jul 2018 09:57

Kiitokset Tuukkasein :oops:
Mystic wrote:
16. Jul 2018 10:19
Tätä nyt on ehkä vähän salaa odotetukin, kuten alkutekstistäkin saattaa ilmetä.. :D Taitaa olla mennyt aika pitkälle sitä kaavaa mitä lupailitkin, ja hyvä niin! Kuinka paljon tuolle swapille tuli hintaa kaikkinensa?
Joo sanani halusin pitää vaikka suunnitelmat venyikin hieman aikataulusta. Noin suurinpiirtein 2500€ meni kaikkiin tarvittaviin.

750€ Vaihdelaatikko oheishilppeineen
950€ Adapteri, Vauhtipyörä, Kytkin
150€ Pääsylinteri ja poljin + OE tivistesarja
450€ Kardaanin hankinta, teetätys ja tasapainotus
120€ E90 330D Vaihdekeppi ja suojus

Pientarviketta ja muuta mukavaa 100€

User avatar
Pete
STAFF
STAFF
Posts: 2370
Joined: 10. Apr 2011 01:27
Location: Rovaniemi

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Pete » 19. Jul 2018 11:36

Asiallista.

Miltä bemarin laatikon välitykset tuntuu ajossa? Lyhyt ykkönen?

Ei taida R154:ia sopia hämmentään automaatin vaihdekepin ympärysmuoveilla? Oma automaatti Chaser parin viikon päästä Suomessa ja R154 jo hankittu niin itellä swappi myös edessä.
JDM only.

JZX100 Chaser + ZVW35 käyttis
ex Legacy BR9 GT
ex Mitsubishi Airtrek Turbo-R
ex Crown Athlete GRS184
ex Atenza
ex Soarer
ex Xedos 6

User avatar
Sammyboi
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 162
Joined: 01. Aug 2015 01:49
Location: Oulu

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Sammyboi » 19. Jul 2018 13:55

Pete wrote:
19. Jul 2018 11:36
Asiallista.

Miltä bemarin laatikon välitykset tuntuu ajossa? Lyhyt ykkönen?

Ei taida R154:ia sopia hämmentään automaatin vaihdekepin ympärysmuoveilla? Oma automaatti Chaser parin viikon päästä Suomessa ja R154 jo hankittu niin itellä swappi myös edessä.
Ykkönen on ihan liikkeelle lähtöä varten, välit on aika lyhkäset. :D
Välitykset GS6-53DZ (1)5.080 (2)2.804 (3)1.783 (4)1.260 (5)1.000 (6)0.835

Et tosiaan tuu mahtumaan sen kuorma-auton siirtoliikkeen kanssa tuohon automaatin muoviin. R154 taitaa muutenkin vaatia sen lasikuitu tai metalli kohotuksen tunneliin että mahtuu keppi paikoilleen kun on remote shifter mallia kiinteä, niin ei mene oikein yksiin tuon automaatin muovin kanssa. Käsittääkseni.

Mietinkin että mikä ihanuus sulle on tullu kun allekirjoitusta kattelin, mutta onkin vasta tulossa. Muistahan sitten kertoilla kun pääset alkuun auton kanssa. Kannattaa tuolta JZX100.com:sta käydä lukee se DIY. Aikapaljon kerrottu jo tarvittavia hommia perus R154 swappiin. http://www.jzx100.com/forum/topic/2012- ... -complete/

User avatar
Pete
STAFF
STAFF
Posts: 2370
Joined: 10. Apr 2011 01:27
Location: Rovaniemi

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Pete » 21. Jul 2018 17:23

Lyhyt ykkönen on varmasti kätevä bemarin laatikossa jos on kovasti voimaa ja tiukempi kytkin, mutta veikkaan että R154 muuten miellyttävämpi käyttää välitysten puolesta perus tehoilla. Tosin en oo koskaan kokeillut kumpaakaan niin aivan mutua. Onhan R-laatikko huomattavasti kalliimpikin. Tuo oma laatikko on vähän ajetusta Chaserista niin menee modaamatta paikalleen. Toki kardaanitunnelin pelti ja itse kardaanin etupätkä pitää vaihtaa, jne.

Vaihdevälin lyhennintä olen miettinyt ja ajattelin varuilta vaihtaa kaikki puslat oemit tai metalliset shifteristä, jotta ei olisi niin soppakauha.

Juu JZXWorldin sivuilta olenkin jo lueskellut läpi swappitopicit ja lista osista tehtynä. Pitää se topikki tehdä omasta autosta kunhan sen itselle saa.

Et oo vissiin omaan Markkiin lukkoperää vielä hommannut? Sehän on vain tehtaan manuaalissa paikallaan valmiiksi.
JDM only.

JZX100 Chaser + ZVW35 käyttis
ex Legacy BR9 GT
ex Mitsubishi Airtrek Turbo-R
ex Crown Athlete GRS184
ex Atenza
ex Soarer
ex Xedos 6

User avatar
Sammyboi
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 162
Joined: 01. Aug 2015 01:49
Location: Oulu

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Sammyboi » 21. Jul 2018 19:43

Pete wrote:
21. Jul 2018 17:23

Et oo vissiin omaan Markkiin lukkoperää vielä hommannut? Sehän on vain tehtaan manuaalissa paikallaan valmiiksi.
Tulossa on kuten tuossa topicin lopussa mainitsin. Haluan itsekkin sen torseenin mukavuuden 2wayn sijasta kun höntsäautoa tästä kuitenkin tekemässä.

Suunnitelmat kuulostaa hyvältä ja mukava saada suomen kartalle lisää Jzx100:sia :P

User avatar
Sammyboi
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 162
Joined: 01. Aug 2015 01:49
Location: Oulu

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Sammyboi » 04. Sep 2018 07:45

Päivitellääs vähän.

Rahti seilaa, castervarret sekä 3.7 torseeniperä on jossakinpäin laivan selässä tulossa Suomeen.

Välihommina aattelin että tuon putkiston voisi tehdä nyt vihdoin kohtuullisemman, jotta pääsisi tuosta ärsyttävästä matkakuminasta eroon ja saisi ehkä vähän kireämpää säveltä pienemmällä putkikoolla.

Lähtökohtahan oli että katalysaattorilta alkaa 3'' putkisto joka vaihdelaatikon jälkeen kasvoi mittauskohdasta riippuen 3.25/3.35 tuumaan.

Lähtötilanne :roll:
Image

Uutta putkistoa lähdettiin rakentemaan 3'' tuumasta 2.5'' tuumaan ja v-bandien kanssa, jotta olisi mahdollisimman käsiteltävä. Putkitavarana mustaa, kun en sopivaa päätyvaimentajaa löytänyt rosterisena.

Hahmottelut akselin alituksesta ja vaimentimien paikasta.
Image

V-bandien kanssa hitsattuna ja kuumakestolla maalattuna.
Image

Alta kun tutkii, niin alimmaksi kohdaksihan se silti jää. Kardaanin välissä on nyt sormen mentävä väli ja akselin alituksessa vähän reilummin. Katalysaattorilta tuleva lähtö tekee aikapaljon, mutta autoakin on kyllä nostettu niin ei ole vielä ainakaan muodostunut ongelmaksi vaikka työpaikan parkkihalliin tällä joutuukin kiikkumaan.

Image

Image

Päädyiksi valikoitui rosteriset irtopäät vaimennuselementeillä.
Image

Myöskin kosmeettisena päivityksenä tuli manuaaliswapin yhteydessä keulaan uusi maski ja Mark II merkki, kanssakulkijoita hämmentämään.

Lähtötilanne. Ajovalot kaipais kyllä kovasti kiilloitusta. :oops:
Image

Ver.1
Image

Ver.2
Image

Ver.3 ja lopullinen ratkaisu. Liikakromit hiottiin ja maalattiin mustaksi, niin saatiin sopiva balanssi tumman ja kirkkaan kanssa. Omasta mielestäni aivan mainio piristys keulaan.

Image

Vielä kun loput paketit kerkeisi saapumaan, niin 22.9 olisi tarkoitus koneponnistaa Tojo Ouluzonen ratapäivillä ja katsotaan kuinka ne ranteet alkaa reenautumaan.

User avatar
Sammyboi
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 162
Joined: 01. Aug 2015 01:49
Location: Oulu

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Sammyboi » 28. May 2019 19:34

Niin se vaan ratapäivätkin vierähti ja niistä ei loppujen lopuksi jäänyt todistusaineistoa käteen, kuin likainen auto. Ratapäivät olivat lähes koko päivän sateista, mutta hyvää reeniä sai kun pääsi tunnustelemaan hieman auton kulkua.

Talvi meni pitkälti muiden autojen kimpussa ja keväällä herättiin taas Toyotan kimppuun, sen ajoon saamiseksi.

To-Do listaa oli kertynyt ja hommia alettiin järjestyksessä hoitamaan pois päiväjärjestyksestä. Ensimmäisenä lähdettiin poistamaan tuota vakio välijäähyä joka sijaitsee pyöräkotelossa. Siitä on aikanaan kaikki ohjausmuovit onnistuneesti hajoitettu, niin toimi lähinnä ilman kierrättimenä tuolla pyöräkotelossa. Sitä lähdettiin päivittämään sopivalla etukennolla puskurin minimaalisen trimmaamisen toivossa. Myös vakio törmäysrauta haluttiin keulassa pitää.

Jäähyn mallailua.
Image

Hieman trimmailua aisojen päihin jotta putket mahtuu elämään.
Image

Puskurin rautojen ehostusta
Image

Välijäähyn putkien sommittelua, myös putkikoko haluttiin pitää 2.5".
Image

Romut paikallaan hitsien kera.
Image

Sitten ponnistamaan ahtoputkia ja vuotojahan löytyi. Putkia parsittiin ja kun ne saatiin pitämään, kuului imusarjastakin tohinaa. "Kauankohan nämä on ollu tämmöiset"
Image

Image

5 sylinterin ja hieman muidenkin suuttimien pohjatiivisteet oli ihan moro. Ilmaa tuli niin että ei oikein tahtonut paineen puolelle päästä vuototesterillä. Nämä pikapikana finjectorilta uusiin ja vuodotkin loppuivat siihen. Päästiin sovittelemaan puskuria lopullisesti paikoilleen. Lopullinen sovitus näyttää nyt sitten tältä.
Image
Image

Välihommina oli sitten vähän imukoteloa ja raittiimpaa ilmankulkua suodattimelle. Myös taakse tuli pitemmät pinnapultit ja paremmat kengät käsijarrun paremman pidon toivossa, luisunvedossa.

Image

Anteeksi raaoista raudoista, en ole peltiseppä.
Image
Lopullinen vedos.
Image
Kallista Project Mu:ta RHDJapanilta.
Image

Imupuolen jälkeen oli aika paneutua etupään tukivarsien asentoon ja näitä lähdettiin korjaamaan 15mm alatukivarren spacerillä ja olkavarsien lyhennyksellä. Olivat sen verran pystyssä että isommissa heitoissa sai ottamaan ihan koriin kiinni ,vaikka ajokorkeus ei ole ollut mitenkään matala.
Image
Ihmetyksenä Japspeedin tukivarsissa oli itsessään jo hieman korjausta, mutta en ole nähnyt tämän tuoneen mitään epämiellyttäviä haittoja auton ajettavuuteen. Tilaa tuli reippaasti enemmän ja tukivarsien kulmatkin saatiin samalla kohtuullisemmaksi.
Image

Image

Auto alas, kohti suuntausta sekä kokonaispainon mittausta ja kulmapainojen säätämistä. Lähtötilanne ei ollut ihan näin nätti.
Image
Nosturilla vielä reippaasti etukenossa ja kulmapainot ristissä.
Image

Pyöränkulmat saatiin näyttämään järkevää ja kuvasta joku saattoi jo hoksatakkin että takavanteet on nyt siirtyneet eteen ja taakse tuli spacerillä etuvanteet. Sain pöljän idean pyöräyttää vanteet ristiin, kun ratapäivillä leepuja pitää takana olla kuitenkin sutivanteiden kanssa ja nämä Markin kaaret on niin erikoiset että eteen saa leveämmän vanteen, kuin mitä takakaaret ovat valmiita ottamaan. Kylkilinja näyttää nyt hyvältä, tietysti tuon takavanteen ollessa suora on hieman omaperäinen. Katsotaan kuinka mieli muuttuu.
Image

Vastoinkäymisiä riitti eikä ne loppuneet viime metreilläkään. Koitettiin entrata noita ajovaloja kiilloittamalla ja pinnoittamalla ne Nanolexin si3d lampun pinnoitteella. Aine ilmeisesti reagoi vanhan ja huokoisen muovin kanssa, toisessa ajovalossa tehden siitä tämän näköisen.
Image
Valo koitettiin hioa toistamiseen, mutta naarmut vaikuttavat olevan syvällä muovissa ja tästä ei taideta selvitä kuin "uuden "muovin hommaamisella.

Tämän lisäksi ajettaessa huomasin että toimitettu 3.7 perävälityksinen Torseeni on 3.9 ja tästä on JDMdistrolta selvittely menossa että kuinka tehdään.

Koitin myös maalata originin lasilippaa helmiäisvalkoiseksi omin käsin, siinä kovin hyvin onnistumatta. Tämä nyt on oikean maalarin käsissä ja asennuskuvia tulee toivottavasti lähipäivinä kuten myös hieman huoltopakettia ennen Ouluzonen tulevia ratapäiviä 5.6 Keskiviikkona.

Hohhoijaa, jos siinä olisi taas vähäksi aikaa. Auto nyt kuitenkin onnellisesti ajossa ja päivitykset tuntuvat ihan toimivilta. Tästä on hyvä jatkaa. Kiitoksia lukuintoisille.
Last edited by Sammyboi on 16. Jun 2019 18:22, edited 2 times in total.

User avatar
Tuopponen
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 141
Joined: 24. Jan 2015 19:16
Location: Seinäjoki

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Tuopponen » 29. May 2019 07:13

Asiallista rakentelua ja tarinointi vieläpä mukavassa muodossa. :)
Tätä on ilo lukea.
Sammyboi wrote:
28. May 2019 19:34
Vastoinkäymisiä riitti eikä ne loppuneet viime metreilläkään. Koitettiin entrata noita ajovaloja kiilloittamalla ja pinnoittamalla ne Nanolexin si3d lampun pinnoitteella. Aine ilmeisesti reagoi vanhan ja huokoisen muovin kanssa toisessa ajovalossa, tehden siitä tämän näköisen.
Image
Valo koitettiin hioa toistamiseen, mutta naarmut vaikuttavat olevan syvällä muovissa ja tästä ei taideta selvitä kuin "uuden "muovin hommaamisella.
Nuo umpion muovien hapertumat saattavat johtua liian tehokkaista/kuumista polttimoista, tai ainakin se edesauttaa tuota hapertumista. Nähnyt vastaavia, joissa ei pitäisi olla minkään aineen vaikutuksesta juuri samanlaisia halkeamia.
-Honda Civic EJ8 -97 B18C Projekti/Kesäauto
-Honda Civic MB6 -97 B16A1 tekeillä
-Honda CR-Z -13 Käyttis
-Instagram

User avatar
Mystic
STAFF
STAFF
Posts: 15560
Joined: 30. Jan 2011 19:54
Location: Kittilä & Kemi & Varkaus
Contact:

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Mystic » 04. Jun 2019 17:47

Ajelit vastaan tuossa Oulun tietyömaalla yksi päivä; lämmitti kovasti mieltä, kun näki että tämäkin on kaivettu esiin kesäkeleille. 8-) Hyvää hipostelua jälleen!
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.

Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
@japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.

User avatar
Sammyboi
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 162
Joined: 01. Aug 2015 01:49
Location: Oulu

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Sammyboi » 28. Aug 2019 08:34

Mystic wrote:
04. Jun 2019 17:47
Ajelit vastaan tuossa Oulun tietyömaalla yksi päivä; lämmitti kovasti mieltä, kun näki että tämäkin on kaivettu esiin kesäkeleille. 8-) Hyvää hipostelua jälleen!
Kovasti on koitettu nilkuttaa meneen. :P

Noniin. Nyt on käyty sutimassa onnistuneesti pariin otteeseen. Ensimmäiseltä reissulta jäi hyvä fiilis auton menosta, mutta pieni voiman puute vaivasi kun ratasta ei saatu pyörimään tarpeeksi joutuisasti, koko kääntyvyyden käyttämiseksi täyden kurvin matkalta.

Edellinen päivä meni renkaita puljatessa ja pultteja kiristellessä. Liikkeelle lähdettiin tämän näköisenä.
Image

No nämä AVK:lta hommatut laatuvanteet ja useamman vuoden vanhat kiinalaiset eivät kestäneet kuin muutamia hassuja kierroksia jonka jälkeen hävisivät pintoineen radalle/kylkeen.
Image

Pikku videon pätkä menosta.


Auto pelasi muuten mainiosti, mutta alustan vastaavuus/pintakovuus ahdisti menoa. Myös kytkin on alusta pitäen ottanut erittäin alhaalta, tätä on säädetty, ilmattu ja ihmetelty paremman toiminnan toivossa.

Ratapäivien jälkeen kytkin tuntui menneen entistä syvemmälle lattiaan ja tämä alkoi ahistaa siinä määrin että lääkettä ruvettiin miettimään kytkimen toiminnan parantamiseksi. Tähän sitten päivän intensiivisen googlettelun ja varaosakatalogien selailun jälkeen selvisi Land Cruiserista saatava 3/4 tuumainen pääsylinteri. Alkuperäinen JZX100 on siis 5/8 tuumaa. Land Cruiserin pääsylinteriin siirrettiin JZX100 männänvarsi ja säiliö modattiin paikoilleen.
Image

Kytkin löysi hienosti paikkansa puolivälistä ja hymy nousi korviin. Onhan tätä saivarreltu jo toista vuotta tuon manuaali swapin jälkeen.

Tässä välissä käytiin hakemassa vauhtia Gatebil Rudskogenista ja sieltä saavuttuamme lähdimme hakemaan kaverilleni tullutta Nissan Fairlady Z:taa (Z33:sta). Samaisella reissulla kasvatin kivekset ja ostin toisen setin Weds Kranze Bazreioita 8,5'' & 9.5'' tuuman koossa, joista 9.5'' tulee taakse katukäyttöön. Vanhat 8'' ja 8.5'' on ajatuksena pitää luisuvanteina tai sitten myydä jos akuutti tarve iskee.
Image

Renkaita alettiin myös pinoamaan seuraavaa ratapäivää varten. Käytettyjä ja kierros uusia Hiflyjä 225/40/18 koossa.
Image

Tehon puutteeseen lähdettiin miettimään lääkettä Bypassin ohituksella(toistaiseksi) ja ahtopaineensäätimellä. Käytettävyys parani jo pelkästään bypassin ohituksella kun sähköinen ohjaus ei ohjaa venttiiliä vuotamaan/hiipimään auki ennenaikaisesti. Myös BMW:n vaihdelaatikon välityksillä tämä toimi aina väärässä paikkaa, bypassi alkoi sulkeutumaan siinä vaiheessa kun vaihdetta pitäisi olla vaihtamassa. Tämä sysäsi autoa sitten reilumpaan vauhtiin ja toi turboon tarpeettoman paljon viivettä.

Tämän pitäisi siis leikata vääntöpiikkiä pois ja tehdä kyydistä pehmeämpää. Iän myötä tästä tulee enemmän rasite kuin hieno ominaisuus ja tietysti väärät välitykset eivät auta asiaa.

Säätimeksi hommasin käytettynä Greddyn Profec B Spec 2:sen. Vanha, mutta toimiva ja on kuitenkin sähköinen. Tätä lähdettiin sitten asentamaan piiloon jotta sitä ei tarvisi jatkuvasti tuijottaa.

Esillä
Image

Ja piiloon. Valo jäi silti hieman kajastamaan. Ei kuitenkaan häiritsevästi.
Image

Sähköventtiili löysi paikkansa konehuoneesta, jäähdytysnesteen säiliön takaa. Kuuluuko tuohon kolmanteen nippaan tulla jokin suodatin vai saako se olla suoraan ulkoilmaan yhteyksissä?
Image

Viimeisimpänä hommana ruvettiin vihdoin ruuvvaamaan BC racinkiä alle. Jouset tuli nyt 16/8kg kun aiemmin edessä oli 14kg ja takana 8kg.

Myös iskarin säätöjatkot tuli taakse jotta tolppia pystyy ruuvaamaan kätevästi ilman että tarvitsee takapenkit ja hattuhylly purkaa edestä.
Image

Säädön sijainti
Image

Muutama täyskaasu veto toteakseni että taka-akselin hyppyytys kiihdyttäessä ei ole vieläkään poissa. Toivoin että iskarien parempi toiminta korjaisi tämän. Myös ihmeellinen kolahdus kuului reippaammassa suunnan vaihdossa josta selvisi seuraava huoltokohde. Taka-akselin pitkittäistukivarren pusla oli aivan pehmoinen. Tätä ei keretty kiireellisen aikataulun takia vaihtaa uretaaniseen, niin liimasin sinne hieman massaa paremman vaimennuksen toivossa.
Image

Image

Tämän jälkeen ahdot noin 0,9 barin tietämille ja vetoja tuli huomattavasti lisää. Ratapäiville lähdettiin useamman sarjan kanssa josta lopputulemana muutama saatiin tuhottua. Tästä yksi kaverin ottama foto todisteeksi.
Image

Auto pelasi ja rengaskin alkoi pyörimään ihan erillälailla pienellä ahtopaineen nousulla. Alusta toimi mainiosti ja hauskaa oli. Reeniä tuli hyvästi lisää ja seuraavaksi tähdätään Lapualla ajettavaan Drift Madnessiin 5-6.10.

Myös lasilippa löysi välissä paikkansa ja se näyttää nyt sitten tältä.
Image
Wedseistä 9.5'' on kaverin Nissanissa väliaikaisesti lainassa. Japanin roskaa ei saanut edes rahalla tilattua, joten lainasin omiani. Rullataan tuolla 8 tuumasella ja spacerillä vielä toistaiseksi.

Tästä auto lyödään kuukaudeksi parkkiin reissua varten ja koitetaan huoltaa/korjata mahdolliset vikapaikat ennen Lapuaa sekä hommata muutama setti renkaita lisää.

Tästä on hyvä jatkaa.

User avatar
Kaze
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 175
Joined: 28. Feb 2016 14:35

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Kaze » 28. Aug 2019 16:39

Sammyboi wrote:
28. Aug 2019 08:34
Sähköventtiili löysi paikkansa konehuoneesta, jäähdytysnesteen säiliön takaa. Kuuluuko tuohon kolmanteen nippaan tulla jokin suodatin vai saako se olla suoraan ulkoilmaan yhteyksissä?
Image
Ei siitä siviililiikenteen pölyssä ajellessa ainakaan haittaa ole. Macin venttiileissä on yleensä metallinen pneumatiikka suodatin/äänenvaimenin ja tehdaspeleissä sellainen kaasutinkoneen polttoainesuodattimen tapainen letkun päässä.

User avatar
Pete
STAFF
STAFF
Posts: 2370
Joined: 10. Apr 2011 01:27
Location: Rovaniemi

Re: Samin päiväkirja JZX100

Post by Pete » 29. Aug 2019 20:06

Miten Ouluzonelle pääsee ajeleen?
JDM only.

JZX100 Chaser + ZVW35 käyttis
ex Legacy BR9 GT
ex Mitsubishi Airtrek Turbo-R
ex Crown Athlete GRS184
ex Atenza
ex Soarer
ex Xedos 6

Post Reply

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 26 guests