Bodaus ja muu treenaaminen

Yleistä keskustelua aiheesta kuin aiheesta.
User avatar
Mystic
STAFF
STAFF
Posts: 15560
Joined: 30. Jan 2011 19:54
Location: Kittilä & Kemi & Varkaus
Contact:

Bodaus ja muu treenaaminen

Post by Mystic » 01. Jun 2015 15:52

Näin omien lomien korvilla heitellään vähän galluppia, notta löytyykö foorumilta hetkellistä tai ikuista kesäkuntoa tavoittelevia? Kiinnostaisi kuulla vähän periaatteita, tavoitteita ja miksei lukuja saati kuviakin.

Itsellä tosiaan nyt taas projekti päällä ainakin lomien ajan eli noin seuraavat pari kk; viime vuoden keväällä tosiaan olin vielä omasta mielestä suhteellisen tikissä, mutta perinteisien turhien "koska työ, koska ajanpuute, koska kaikki muu" selityksien myötä karisi sitten kyllä kilot ja siinä samalla kunto melkoisesti. Toki tälläkin kaudella on ongelmana nuo kesäreissut ja muut juoksevat asiat, mutta yritetään löytää jaksamista ja aikaa pumpata sitten vaikka öisin.

Vanhana kestävyysurheilijana suhteellisen vähän tulee itsellä pelkkään voimaharjoitteluun keskityttyä ja sarjat/toistot on kyllä sen mukaisia, joten ehkä linja on enemmänkin "voimistelija" kuin "painonnostaja". Yksittäisistä kuntoilumuodoista Crossfit kuvaisi varmaan parhaiten omaa treeniä, mutta silti aika väljästi tulee mentyä tarkkojen treeniohjelmien mukaan, koska niiden noudattaminen ja pieni vaihtelevuus ei kovin mieleistä itsellä ole. Pääperiaate siis on siinä, että kunhan tekee ja tekee oikeasti lujaa, niin kyllä se jossain vaiheessa alkaa kokemuksella näkyäkkin jossain. Tavoitteet ei ehkä muutenkaan itsellä ole lukuja, vaan ennemminkin toiveena olisi pari tiettyä liikettä pystyä suorittamaan elokuussa ns. puhtaasti. Lisäinfoja projektin edetessä!

edit. Tänään siis aloitettu treenaaminen ja oikeaoppinen ruuan mättäminen. Aamupaino 67,5kg ja tavoitepaino ~75kg.
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.

Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
@japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.

User avatar
_Warman_
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 185
Joined: 14. Apr 2013 08:42

Re: Bodaus ja muu treenaaminen?

Post by _Warman_ » 02. Jun 2015 21:57

No, ei varsinaisesti punttitreeniä, mut liikuntaa alettu harrastamaan 9 vuoden jälkeen. 17-vuotiaana tuli lopetettua kaikki urheilu lähinnä kyllästymisen ja liiallisen tulostavoitteellisuuden takia. Tähän kun lisättiin vielä, että lähes koko lapsuusiän kasassa pysynyt futisjengi hajosi valmentajan lopetettua, niin soppa olikin valmis ja muut jutut alko kiinnostamaan. Urheilutaustaa ehti kuitenkin kertyä 12 vuotta futiksen ja siinä ohella 6 vuotta koripallon parissa. Kokeilin hetken aikaa jalkapallon lopettamisen jälkeen yleisurheilun aloittamistakin, mutta tais se kaatua siihe itsenäiseen harjoitteluun. Harrastamisen aikaan paino tais olla jotain 69 kilon luokkaa.

Nyt 9 vuotta harrastamisen jälkeen viime syksynä havahduin lähinnä siihen että puntari alko hitaasti, mutta varmasti kivuta kohti kolminumeroisia lukuja, syynä tähän siis täysi liikkumattomuus sekä roskaruoka mitä tuli pahimmillaan vedettyä 4-5 päivää viikossa... :oops: Ostinpa siis fillaritorilta bongatun kunnon maastopyörän, ajatuksena alkaa keväämmällä kohentaa peruskuntoa.

Se on jännä miten se urheilija edelleen tuolla läskien alla jossain lymyilee eikä kilpailullisuuskaan ole kadonnut mihinkään :lol: Kuntoa ei ollut ekoilla lenkeillä nimeksikään, mutta kovaa piti silti päässä. Nyt on tullut heiteltyä sellaista 25- 35km lenkkejä maantiellä useampi ja pöpelikössäkin tullut rämmittyä muutamaan otteeseen, mukavaa puuhaa kunhan on kunnon vehkeet.

Tämän lisäksi aloin nyt katsomaan tota syömistäkin kuntoon ja syömään sen 4-5 kertaa (aamupala, välipala, lämmin ruoka, välipala, iltapala) päivässä juteltuani kavereiden kanssa jotka aiheesta tietää enemmän kuin meikäläinen. Pastan, riisin ja perunan jätin myös pois lämpimästä ruuasta. Päivällä tulee syötyä lähinnä lihaa ja kasviksia. Hiilareita otetaan edelleen leivästä ja pidetään yks "herkkupäivä" viikossa. Nyt parissa viikossa aamupainosta on jo lähtenyt n. 1,5 kiloa veks ja kokoajan tuntuu olevan nälkä, joten kai tässä jotain siis oikein tekee :)

Aamupaino 97,1 ja tavote nyt ainakin aluksi olisi päästä alle 90 kiloon

Shakini
EXPERT
EXPERT
Posts: 1307
Joined: 14. Feb 2012 09:48

Re: Bodaus ja muu treenaaminen?

Post by Shakini » 03. Jun 2015 06:49

_Warman_ wrote:Warmanin pitkä stoori
Ai, melkein sama tarina, meillä futisjengi kans lopetteli kun alettii olla siinä vaiheessa, että pitäis siirtyy opiskelemaan niin hajosi porukkakin.

Ite koittanut talvisin käyä puntilla 3-5krt (ja ei näy kyllä ulkoisesti missään :D, lähinnä peruslihaskunnon ylläpitoa)

Puntari näyttää tosiaan välistä kauheita. Tuumasin että pakko sille on jotain alkaa tekemään, nytten on lenkillä käyty alkuun vaikak inhoan yli kaiken kävelyä, hölkkää ja juoksemista. Täysjousitettua maastopyörää tässä itsekin ostatellut juurikin mm. fillaritorilta ja eilen käväsin kyllä ihan uutukaisen Konankin hinnan kyselemässä.

Kyllä tää tästä. Ehdottoman hyvää vastapainoa toimistotyölle.

EDIT. Fillaritorilta ostettu Cube AMS Pro :lol: :lol: :lol:
Last edited by Shakini on 03. Jun 2015 18:03, edited 1 time in total.
Honda Civic Type R FN2 #05979
Honda CR-X del Sol ESi

Backwoods Customs

User avatar
mCoupe
JUNKIE
JUNKIE
Posts: 676
Joined: 01. Feb 2013 09:15
Location: Kuusamo

Re: Bodaus ja muu treenaaminen?

Post by mCoupe » 03. Jun 2015 17:13

Mikä fillaribuumi nyt on :D Itsekin täysjoustoa katsellut kun sen verran hulppeat polut ja maastot olisi rymytä 8-) Ja saisi vähän vastapainoa tuolle lenkkeilylle..
Life's too short to drive boring cars.
Mazda 6 MPS
IG: juhoq_

User avatar
Mystic
STAFF
STAFF
Posts: 15560
Joined: 30. Jan 2011 19:54
Location: Kittilä & Kemi & Varkaus
Contact:

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by Mystic » 04. Jun 2015 11:03

^ Täälläkin tekisi mieli vaihtaa tuo juoksu maastopyöräilyyn, mutta vaatisi sitten tosiaan sen uuden pyörän investoinnin. Täytyy tuota Fillaritoria yms. zoomailla tiheään, kun uuteen ei kyllä juuri nyt varaa ole. :D
_Warman_ wrote:Tämän lisäksi aloin nyt katsomaan tota syömistäkin kuntoon ja syömään sen 4-5 kertaa (aamupala, välipala, lämmin ruoka, välipala, iltapala) päivässä juteltuani kavereiden kanssa jotka aiheesta tietää enemmän kuin meikäläinen. Pastan, riisin ja perunan jätin myös pois lämpimästä ruuasta. Päivällä tulee syötyä lähinnä lihaa ja kasviksia. Hiilareita otetaan edelleen leivästä ja pidetään yks "herkkupäivä" viikossa. Nyt parissa viikossa aamupainosta on jo lähtenyt n. 1,5 kiloa veks ja kokoajan tuntuu olevan nälkä, joten kai tässä jotain siis oikein tekee :)
Saman verran ruokailuja meikällä, mutta tosiaan aamupala, lämmin ruoka, välipala, lämmin ruoka ja iltapala. Lisäksi pastaa menee vielä toistaiseksi mainittavissa määrin tässä vaiheessa, mutta meillä lie tavoitteetkin vähän erit. Suorilta hyppäsin tosiaan taas tähän mättämiseen kun jo kokemusta viime vuodelta on eli hyvin näyttää pysyvän ruuat sisällä, kun muistaa välit vain pitää oikeana. Jos jollakin kiinnostaa tarkemmin, niin iltapala nyt esimerkiksi luokkaa 2dl puuroa, sekaan rahkapurkki ja kourallinen marjoja (tulee noin puoli kattilallista kaikkiaan), neljä leivän puolikasta juustoineen ja leikkeleineen sekä jugurtti. Mitään proteeini- saati palautusjuomia en ole ainakaan vielä treenien kaveriksi lisännyt, mutta eipä tässä eletäkkään kuin vasta neljättä päivää. :lol:

Parista muutamaan viikkoon mennään todennäköisesti kaavalla 4x jumppa/voimailu per viikko ja 2x juoksu/hölkkä per viikko. Tuon jälkeen yritetään lisätä jompaan kumpaan vielä yksi kerta lisää. Ensi viikolla saadaan jo vähän käppyrää painon muodostumisesta. :)
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.

Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
@japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.

Shakini
EXPERT
EXPERT
Posts: 1307
Joined: 14. Feb 2012 09:48

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by Shakini » 04. Jun 2015 11:29

Mystic wrote:^ Täälläkin tekisi mieli vaihtaa tuo juoksu maastopyöräilyyn, mutta vaatisi sitten tosiaan sen uuden pyörän investoinnin. Täytyy tuota Fillaritoria yms. zoomailla tiheään, kun uuteen ei kyllä juuri nyt varaa ole. :D
900 euroon oli Rollossa Kona Precept -14 (M-koko, niin sulle ois passeli), ite samanmoista kahtelin, uutena halvimmalla oisin saanu jyväskylästä n. 1200e
Honda Civic Type R FN2 #05979
Honda CR-X del Sol ESi

Backwoods Customs

User avatar
_Warman_
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 185
Joined: 14. Apr 2013 08:42

Re: Bodaus ja muu treenaaminen?

Post by _Warman_ » 04. Jun 2015 22:37

mCoupe wrote:Mikä fillaribuumi nyt on :D
Kaveri sen kuumeen meikäläiseen tartutti kun puhui koko syksyn et tarttis uuden fillarin hommata (osti nyt keväällä sit 2000€ täyskärin)... :roll:

Itelle tarttu kasattu malli; runkona RCZ RACE SL 29 etälukittavalla Rockshox Reba RLT 29e etuhaarukalla ja voimansiirrosta löytyykin Shimanon SLX-sarjaa, joka käsittääkseni sijoittuu laadultaan jonnekkin harrastelija/pro välimaastoon.

User avatar
Controll3d
JUNKIE
JUNKIE
Posts: 620
Joined: 20. Apr 2011 18:31
Location: Iisalmi
Contact:

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by Controll3d » 04. Jun 2015 23:09

Itse tuli aloiteltua salilla käynti tänä kevään... siis oikeastaan kolmas varsinainen viikko menossa. :mrgreen:
Koskaan ollut mikään aktiivi liikuja tai harrastaja.


Työttömänä kun ollut melkein vuoden, kotona koneen äärellä röhnöttäny jonkun verran. Varsinkin sen jälkeen kun tallikin hävisi. Pari viimeistä vuotta muutenkin jäänyt liikunta taas vähemmälle ja sen kyllä huomaa.

Nekin vähät (piilo)lihakset hävinnyt mitä joskus ollut. Painoa ei ole kertynyt, mutta yliohjauvat nivelet ja niska+selkä alkanut vaivaamaan. Niska ja hartia jumitusta ja särkyä on ollu tasasesti vuosikaudet, ikä rupee vaan sen verran painamaan ettei mene samanlailla ohi tekemättä asialle mitään. :lol:
Joten tuli alettua käymään salilla ns. hoitavana ja kuntouttavana toimenpiteenä (ja myös osittain avovaimon painostamana :D). Täysin ummikko kun oli niin teetätin kaupungin salin ohjaajalla saliohjelmat ja samalla myös opastus tuli laitteisiin.


Tavotteena tuo kuntoutus että saa paikat pelaamaan nyt aluksi. Saliohjelman aloitus painoista ihan hyvin osaan saanut sen 10kg lisätä vastusta, osaan liikkeistä jopa tuplat menee jo ja taas osa lihasryhmistä laahaa perässä. 3-4 kertaa viikossa tulee tällä hetkellä käytyä.

Katsotaan kun alkuun pääsee ja jonkunmoisen lihaskunnon saa. Alkaako enemmänkin/kovempaa sitten salitreeniä tekemään.


Kevään aikana myös alkanut opettelemaan syömään oikein. Monta kertaa päivässä ja vielä joksenkin terveellisesti, eikä sen kerran päivässä kasa "paskaa" kuten tottunut ja joskus jopa kokonaan unohtanut syödä. Aineenvaihdunta ihan tööt, en muista edes mikä vuosi on ollut nälkä viimeksi. Eines ruuat tuli tosin jo jätettyä pois muutama vuosi sitten.
Syömällä kunnolla, riittävät yöunet ja liikkumalla tulikin pari vuotta takaperin pudotettu painoa ~20kg.


Parina päivänä tullut jouksumatolla vedettyä ihan kivat 10-15min (9~9.5km/h) juoksut ja kuntokin riittä, mutta jalat mahdottomat kipeät sen jälkeen monta päivää. Ei vain ole nämä lapiot jouksemiseen soveltuvat. :(



Ja sitten kun pyöräillään niin mennään lähes 15 vuotta vanhalla marketti kuraharawalla. :mrgreen:
Subaru Impreza WRX STI -98
Honda Civic Coupe 1.5LSi -95
Honda Accord CL9 -04
BMW E36 328i Coupe M-Sport -95


ex. Nissan Silvia S15 エアロ -00 // GTi-Magazine 04/2013
ex. Nissan Primera GT -97, Nissan 200SX S13 -90
ex. BMW E34 525i -91, BMW E34 520i -93, Audi A4 1.9TDI quattro -00


.•° controll3d.kuvat.fi // at-r.fi °•.

User avatar
Mystic
STAFF
STAFF
Posts: 15560
Joined: 30. Jan 2011 19:54
Location: Kittilä & Kemi & Varkaus
Contact:

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by Mystic » 05. Jun 2015 10:00

Shakini wrote:
Mystic wrote:^ Täälläkin tekisi mieli vaihtaa tuo juoksu maastopyöräilyyn, mutta vaatisi sitten tosiaan sen uuden pyörän investoinnin. Täytyy tuota Fillaritoria yms. zoomailla tiheään, kun uuteen ei kyllä juuri nyt varaa ole. :D
900 euroon oli Rollossa Kona Precept -14 (M-koko, niin sulle ois passeli), ite samanmoista kahtelin, uutena halvimmalla oisin saanu jyväskylästä n. 1200e
Äkkirikastumista odotellessa. :lol:
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.

Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
@japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.

Shakini
EXPERT
EXPERT
Posts: 1307
Joined: 14. Feb 2012 09:48

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by Shakini » 05. Jun 2015 13:46

Mystic wrote:
Shakini wrote:
Mystic wrote:^ Täälläkin tekisi mieli vaihtaa tuo juoksu maastopyöräilyyn, mutta vaatisi sitten tosiaan sen uuden pyörän investoinnin. Täytyy tuota Fillaritoria yms. zoomailla tiheään, kun uuteen ei kyllä juuri nyt varaa ole. :D
900 euroon oli Rollossa Kona Precept -14 (M-koko, niin sulle ois passeli), ite samanmoista kahtelin, uutena halvimmalla oisin saanu jyväskylästä n. 1200e
Äkkirikastumista odotellessa. :lol:
Minäkin syön loppukuun makaroonia ku tuon Cuben menin ostamaan. Pitäis vielä jostain kaivaa euroja jotta saisin sen matkahuollostakin pois :lol: :lol: :lol:
Honda Civic Type R FN2 #05979
Honda CR-X del Sol ESi

Backwoods Customs

User avatar
Donpeegee
NORMAL USER
NORMAL USER
Posts: 16
Joined: 15. Mar 2015 21:11
Location: Hki

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by Donpeegee » 05. Jun 2015 18:29

Ollut nuorempana aina enemmän tai vähemmän ylipainoinen ja ei urheilu ikinä kiinnostanut sen suuremmin, nyt kuitenkin reilu 3 vuotta käynyt salilla sen 4-6krt viikossa ja vieläpä suht tavoitteellisesta treeniä, ei mitään turhaa läpsyttelyä tai crossfittiä, real meathead :lol: viime syksyn bulkin lopettelin uudenvuoden paikkeilla, 99,9kg oli aamupaino suurimmillaan, helmikuussa aloittelin taas dietin. Nyt aamupaino siinä 82-83kg tienoilla, jos tuota nyt diettiä jatkaisi vielä kesäloman alkuun asti (heinäkuun alku) vatsapalikat näkyvät jo ihan kivasti ja dietti kulkenut muutenkin hyvin, keskimäärin 3 viikon välein pitänyt cheatdayn / tankkauspäivän. Vähähiilihydraattisella menty tänä vuonna, hieman vaivattomammin rasva palanut, varsinkin siihen nähden että jäänyt cardio puoli todella vähäiselle :mrgreen: juhannuksena olisi tarkoiitus ensinnäinen känni vetää, sitten tammikuun ensinmäisen viikonlopun :o
Nissan micra -98

Mriu
NORMAL USER
NORMAL USER
Posts: 74
Joined: 09. Aug 2013 20:17
Location: Oulu

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by Mriu » 08. Jun 2015 15:19

Vuojen vaihtuessa päätin, että nyt mää lähen kokkeileen sitä salia. Ruokavalioki meni samalla uusiksi ja tuli kulettua jumppaamassa. Nyt pari kk menny huonommalla tahilla hirviän kiireen ja väsymyksen takia, sentään koiran kans minimissää 3 kertaa päivässä käyty lenkillä.. Töissä kyllä sai välillä puuskuttaa, muksa nostella jotain isoja renkaita autoon takasi :D Nyt kesän alkaessa työkuviot meni uusiksi ja nyt mulla ois taas aikaa sille salipirkkoilulle :thumbsup:
Civic Eg

tarez
NORMAL USER
NORMAL USER
Posts: 17
Joined: 06. Jul 2015 18:17

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by tarez » 06. Jul 2015 22:13

Muistakaa kohtuus kaikessa:)
Perus hyvää ruokaa ja säännöllisesti liikuntaa ja hyvä tulee.
Ite treenaan Vantaan Rekola EasyFitnesissä. 29,90 kk.
Pitäiskö meidän pyytää jostain joukkoalennusta jos vaikka sivuilla mainostais jotain sali ketjua tai jotain vastaavaa??

AleksiKoppine
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 271
Joined: 04. May 2015 07:57
Location: Kajaani / Kuusamo
Contact:

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by AleksiKoppine » 23. Sep 2015 19:59

Tulipa käytyä ekaa kertaa sitten maaliskuun kokeilemassa rautaa. Ja yllättäen sehän ei nouse...
Jos tästä kimpaantuneena sais raahattua itsensä muutaman kerran viikossa tästä eteenpäin salille niin voi selkävaivat istumatyöläisellä helpottaa.
Honda Prelude 2.2 VTEC BB8 JDM SiR 4WS -98
Honda Prelude 2.0i16 BA4 4WS (B20A7) -88 (Silmäterä)
Instagram: @AleksiKoppine

http://iusedtodriveaprelude.blogspot.fi/

User avatar
Ren
JUNKIE
JUNKIE
Posts: 754
Joined: 21. Mar 2013 15:59
Location: Lahti

Re: Bodaus ja muu treenaaminen

Post by Ren » 29. Sep 2015 17:55

Tuli käytyy pitkästä aikaa painii brassii. 8-)
Mitsubishi Lancer Evolution V

Post Reply

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 9 guests