Mikä ihmeen Japtoys?
Japtoys on Rovaniemeltä 01/2011 alkunsa saanut autoharrastajien yhteisö, joka on sittemmin muun muassa jäsenmäärän kasvamisen myötä levittäytynyt laajalti myös muille paikkakunnille. Nimensä mukaisesti Japtoys keskittyy yleisesti Japanin markkinoille (JDM) valmistettujen autojen harrastamiseen ja japanilaisen autokulttuurin ylläpitämiseen Suomessa. Pääasialliseen harrastuskohteeseen liittyy lisäksi niin ikään kiinnostus japanilaisia viritys- ja ehostusosia (HKS, C-One, WORK jne.), tyylisuuntia (Hellaflush, VIP jne.) sekä kasvavassa määrin ylipäätänsä japanilaislähtöisiä non-JDM autoja kohtaan. Kerhona Japtoys jäsentää olemassa olevien jäsentensä ajattelumaailmaa/-tapaa ja siksi harrastustoiminta keskittyy korostamaan yhteisöllisyyden luomaa yhteenkuuluvuutta ja näin erinäisin keinoin saattamaan harrastajia yhä kauempaa yhteen.
Toiminta
Yhteisön toiminnan lähtökohtana on japanilaisvalmisteisia autoja koskevan autoharrastuksen kasvattaminen, harrastuneisuuden tukeminen ja tietoisuuden lisääminen harrastajien keskuudessa. Tavoitteidensa täyttämiseksi Japtoys muun muassa järjestää kaikille avoimia autotapaamisia sekä kokoontumisajoja, osallistuu erilaisiin autotapahtumiin, jakaa vapaasti hyödynnettävää tietoa nettisivuillaan ja tarjoaa aktiivisen keskusteluväylän harrastajien välille. Lisäksi Japtoys on viime vuosina tehnyt yhä laajempaa yhteistyötä eri yrityksien, tapahtumajärjestäjien sekä harraste- ja merkkikerhojen kanssa. Yhteisön toimintaan ja keskustelufoorumille ovat tervetulleita niin kaikki japanilaisvalmisteisista autoista kiinnostuneet kuin myös itse vertaistukea hakevat.
Kehitys
Jäsenkuntansa kasvun turvin Japtoys pyrkii hiljalleen kasvattamaan yhteisöverkostoansa yhä laajemmalle Suomessa, minkä tavoitteena on yhä tehokkaampi harrastuksen kehittäminen ja tukeminen. Yhteistyösuhteiden luominen muiden alan ammattilaisten kanssa ja harrastuneisuuden lisääntyminen mahdollistavat tulevaisuudessa myös autotapaamisien ja –tapahtumien sekä muun vastaavan toiminnan toimeenpanon yhä laajemmalla alueella. Yhteisön kasvamisen mukana Japtoys pyrkii tuottamaan kausittain riittävästi sisältöä harrastajille, mitä jakaa keskustelufoorumin lisäksi nettisivuillaan ja erilaisissa sosiaalisen median palveluissa. Kaiken toiminnan lähtökohtana on yhteisöllisyyden korostaminen ja tämän osalta myös harrastajien kasvaviin tarpeisiin vastaaminen.
Tervetulleeksi teidät toivottaa,
Japtoys "henkilökunta"
Japtoys esittäytyy
Japtoys esittäytyy
Japtoys - We're big in Japan
Re: Japtoys esittäytyy
Japtoys
Perustiedot
Nimi: Japtoys
Perustamispäivämäärä: 01.01.2011
Jäsenmäärä (tällä hetkellä): 4
Ulkopuolisia moderaattoreita (tällä hetkellä): 2
Hyödyllisiä linkkejä
Kotisivu: http://www.japtoys.net/
Foorumi: http://www.japtoys.net/forum
Facebook: https://www.facebook.com/Japtoys
Instagram: https://www.instagram.com/japtoysofficial/
Vimeo: http://vimeo.com/user11256171
IRC-kanava: #japtoys.net @ quakenet
Sähköposti: yllapito@japtoys.net
Historia (Selite: "hallinto", tapahtumat ja esittelyt, muu)
2011
2012
2013
2014
2015

^ Lista Japtoyssin historiasta päivitetty ja vuoden 2012 listaus aloitettu.
Japtoys - We're big in Japan
Re: Japtoys esittäytyy
^ Lista Japtoyssin historiasta päivitetty ja vuoden 2013 listaus aloitettu.
Japtoys - We're big in Japan
Re: Japtoys esittäytyy
^ Lista Japtoyssin historiasta päivitetty ja vuoden 2014 listaus aloitettu.
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.
• Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
• Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
• @japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.

^ Lista Japtoyssin historiasta päivitetty ja vuoden 2015 listaus aloitettu.
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.
• Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
• Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
• @japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.
• Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
• Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
• @japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.
Re: Japtoys esittäytyy
Jätkät on ennustajiaJaptoys wrote: 09.01.2015 1900 Facebook-tykkäystä

Re: Japtoys esittäytyy
^ Piti vähän ennustaa, että sai jotain uudelle listalle. 
edit. Eikä edes osunut ennustus oikeaan, kun etuajassa ollaan jo.

edit. Eikä edes osunut ennustus oikeaan, kun etuajassa ollaan jo.

”Life is about the people you meet and the things you create with them”.
• Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
• Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
• @japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.
• Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
• Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
• @japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.
Re: Japtoys esittäytyy
Yhteisön tiedot päivitetty; vuosittainen listaus lopetetaan toistaiseksi ja oleellisista tapahtumista sekä muutoksista informoidaan jatkossa erikseen, mutta näkyvämmin.
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.
• Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
• Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
• @japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.
• Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
• Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
• @japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.
Who is online
Users browsing this forum: No registered users and 1 guest