Nonniin aika käy pitkäksi niin vois vaikka jonkin näkösen projektikertomuksen tehdä.
2009 heinäkuussa ajelin vielä Hyundai Coupella, joilloin liityin X'otic Tuningin porukkaan
,

Coupe viritettiin kaikilla löytyneillä bolt-on osilla ja jonka about 170hp alko tuntumaan laiskalta ja halu tehokkaampaan kasvoi. Eräänä iltana sitten kaveri oli kuskina ja minun käskystä ajoi möykkyiselle pihalle, jonka seurauksena sitten etupuskuri oli jälleen kerran säpäleinä. Illalla auto ajettiin vielä kotiin ja aamuun mennessä puskuri oli maalauskunnossa. Touhuillessa päätin että nyt riitti tämän kanssa. Seuraavana viikonloppuna olimmekin jo Japen kanssa matkalla Jyväskylään katsomaan 2007 vuosimallin Hr 350Z:aa. Niinku nyt jo kaikki tiedättekin niin sehän jäi käteen siltä reissulta.

Itsemielessä päätin ettei tälle varmaan mitään tarvitse tehdä, komiahan tuo on ku sika pienenä. Auton numerot näyttivät paperilla hyvältä 3,5 V6 Teho/Vääntö (vakio): 313 hv / 358 Nm @ 4800 r/min. Tehonälkä ja visuaalinen tyytyväisyys oli tyydytetty vähäksi aikaa, mutta jotain pientä piti kehittää. Joten Maalasin vakiovanteet ja etupuskurin heijastimet tummanharmaalla metallivärillä, sekä tummensin sivuikkunat (taka ja tuulilasin hoiti Stark)


Tehoakin teki mieli ja vähän mureammat äänetki olisivat kivat joten aloitin nettisurffailun ja etsiskelin tietoa putkistoista. Näköjään parhaat penkitystehot otettiin irti HKS:n true dual putkistolla, jonka äänimaailma myös tyydytti. Sellaista tilaamaan.




Japen kanssa sitte alettiin laittamaan "bolt-on" putkistoa kiinni, mutta tässä vaiheessa tuli esille asia, ettei tämä ollutkaan se perusmallin zeta johon putkisto on tarkoitettu. Lukollinen perä oli huomattavasti fyysisempi. Usean rälläköi/hitsaa kerran jälkeen putkisto saatiin mahtumaan alle ja tehoja ja ääniä testaamaan. Putkistoa säädettiin vielä myöhemmin Jiiveen kanssa.




Näillä eväillä autolla ajettiin tyytyväisenä kuukauden päivät
Hetken tyytyväisyyden jälkeen alkoi tuntua hyvältä hommata uudet hieman laadukkaammat stereot vakio bosejärjestelmän tilalle. Parin päivän surffailun ja kyselyn jälkeen paketti alkoi olla kasassa:
-Alpinen W205R

-Hertzin erillissarjat
-Macromin vahvistimet erillissarjoille
-Hertzin subi
-Rainbown iPaul 2000DM digipääte subille

Myös korisarja alkoi tuntua pakolliselta hankinnalta, joten nettiä selaamaan. Yllättäen huomasin ettei Zetaan ollu tarjolla mitään kohtuuhintaista osaa oikeastaan missään. Futurezin kanssa keskustelin jonkin aikaa ja yhteistyösopimus saatiin aikaiseksi joten Amusen etupuskuri ja sivuhelmat laitettiin tulemaan jenkeistä


ja Chargespeedin takapuskuri Hollannista.

Osien tulossa kesti jotakuinkin puoli vuotta ja hätä alkoi tulemaan!
Osia odotellessa oli aikaa asentaa mankka autoon ja vetää johdotukset. Jotain uutta opin taas zetasta. Mankan asennukseen täytyy varata ainakin se päivä aikaa sillä koko keskikonsoli ECM boksit yms pikkukivaa joutuu ensin repimään autosta ulos. Sovitteet ja telineet mankalle täytyi tehdä itse


Odotellessa oli hyvää aikaa myös riisua auto vakio puskureista ja helmoista


Zetassa olleet Brembon jarrut saivat kelvata ainakin vähän aikaa sellaisenaan

Konehuoneeseenkaan ei vielä lähdetty tekemään muutoksia (Hr:n erottaa mm tupla kaasuläpistä ja korkeammalla istuvasta koneesta joka on syy konepellin korkeaan pahkaan)

Korisarja vihdoin ja viimein saapui paikalle ja sitä alettiin sovittamaan ja työstämään.
Etupuskuri meni paikallee helpostikkin kunhan ensin käytti lokasuojaa irti


Sivuhelmat oli kierot eikä tänäpäivänäkään istu täydellisesti sovituksesta ja fiilaamisesta huolimatta

Takapuskuri meni kohtuudella paikalleen, mutta joutui senkin kanssa taistelun käymään


Samalla kun sovitettiin puskureita paikalleen, päätettiin myös etuvalot modata. Umpiot aukaistiin ja maalattiin sisältä samalla grafiitinharmaalla kuin vanteetkin.






Vanteita oli jo jonkin aikaa etsitty netistä ja parin "maanpinnalle" palaamisen jälkeen löytyikin sopivan hintaiset, kokoiset ja näköiset vanteet RS Futuran mallistosta. Vanneasioissa käännyin tutun ja turvallisen Lapin Kumin puoleen, jossa Juppe tilasikin lähestulkoon euroopan viimeiset ko.vanteet.
eteen tuli 20x8,5" ET:llä 20 ja taakse 20x10,5" ET:llä 20



Kaiken tiimellyksen aikana Junnu esitti että Toppalan Hannu voisi maalata korisarjan ja katon autosta. Hannun kanssa päästiin asiasta selvyyteen ja kohta auto olikin jo maalaamossa. Maalausjälkeen olin lähes 100% tyytyväinen. Toki pieniä virheitä löytyy niinkuin kaikkien jäljiltä.



Nyt kun korisarja oli paikallaan oli uusien kumien ja vanteiden asennuksen aika. Eteen lapin kumilta löydettiin Falkeni FK-452:t (245/30/20) ja koska takarenkaat ovat kuluvia osia hankittiin taakse edullisemmat Nankangin NS2:t (275/30/20)




Pikkuhiljaa hahmottui myös alustasarjan specksit ja sopiva -30mm madaltava Eibachin Pro/Sport kit löytyikin jälleen Lapin kumilta. Auto saatiin jotakuinkin tonttiin vaikka olisihan sitä vielä vähän voinut laskeakkin.


Kaiken tohinan keskellä Junnun kanssa suunniteltiin I.C.E järjestelmää autoon. Vanhat sekamerkkiset musavehkeet paiskattiin mäkeen ja Junnun avustuksella saatiin hierottua yhteistyösopimus FocusAcousticsia edustavan Sebastian Janssonin kanssa.
Tilalle tuli siis Focuksen laitteisto
4kpl BK5 erillissarjoja
2kpl Black MK4 12D2 subbareita
2kpl FX-4150 vahvistimia
1kpl FX-3000D subeja ruokkimaan


Auto purettiin jälleen osiksi ja Junnun hallissa väännettiin hifiasennuksia valmiiksi. Osat valmistuivat pikkuhiljaa, mutta "varmasti". Verhoilijaa pohdittaessa esille tuli Putaan Autosähkön verhoilija Anette Helenius, jonka kanssa saatiin sopiva yhteistyösopimus aikaiseksi. Osien valmistuessa niitä alettiinkin tiputella Aneten hoiviin joka verhoili osat sitä mukaa valmiiksi. Materiaaleina käytettiin mustaa aitoa nahkaa oranssein tikkauksin ja oranssia alcantaraa.
Ovet valmistuivat ensimmäisenä







Seuraavana vuorossa oli subiosasto



Sivussa verhoiltiin myös muita osia kuten penkkien takanaolevat erllissarjoille tehdyt paikat yms
Näillä asetuksilla, kontti kiinni käytiin kisaamassa Autoviihteen carshow vol2:ssa Oulussa


Jussin kanssa päästiin korokkeelle

Tuomariston valinta nro2 pokaali ja Procemaxin näyttö mukana piti lähteä matkustamaan taas Torniota kohti. Takalunkan asennuksessa tästä näytöstä oli hyötyäkin

Seuraavana vuorossa oli penkkien verhoilu



Näillä eväillä käytiin Omassa tapahtumassamme Rajalla Tuning show:ssa

Sekä Full Throttle Tuning Showssa Kuusamossa josta tuliaisina Taulu-tv

Uudet momon kangasmatot hommattiin VmStyleltä ja takapaksin lattiamaton teki Anette nahasta. Sivuvilkut tummennettiin, Z merkit vanteisiin, hiilikuituinen antenni ja hiilikuituinen etulippa puskurin alle. Siinä resepti vuoden 2010 HTS:ään





Polvi vähän kärsi ja sairaslomalla oli aikaa tehdä Lanton Mikaelin kanssa video
http://vimeo.com/15156115
100+ Motorshowssakin tuli käytyä ja menestystä tuli sen verran että Zorro palkittiin "Best interior Top3 award 2" sekä best finnish top3 award 3 palkinnoilla




Konehuoneen ilmansaannistakin täytyy huolehtia, joten tällaiset häätyi hommata


Siinä vähän ideaa miten tulleepi

Reiät saatiin tehtyä etupuskuriin ja ilmanotto-ohjaimiaki käytettiin jo paikallaa


Tulipa ostettua tommonen Canonin Power Show SX130 IS ku oli tarjouksessa cittarissa
Seuraavaksi projekti etuvalot part 2
Tulossa:
-Halo light mod
-Led stripe continues


Xenon halo rinkulat ja Ledivalot tilasin jenkeistä
Pikkuhilpettä tuli taas hommattua. Tällä kertaa konehuonetta koristamaan tuli Nismon Öljykorkki ja Nismon syylärin 1,3barin korkki


Tuli pitkän mietinnän jälkeen hankittua Futurezilta Stillenin Generation 3 Ultra long tube intaket Zorroon. Modified mag ja useat yksityiset ovat dynottaneet intakeistä keskimäärin +16hp ja 7-8Nm vääntöä!
Tässä muutavia kuvia






Nonniin laitetaanpas Stance kohdilleen
Tulipa tuossa haettua Lapin kumilta Eibachin Pro-Street-S coilover sarja

Sekä Eibachin 25mm Pro-Spacer sarja

Spacereiden jälkeen Specsit: Vanteet leveys 10,5" ja ET -5
lisää teaseriä ensi kaudelle















