Historia:
Olen harrastanut autohommia pitkään jo lapsesta saakka ja GTI-magazinea on tullutkin tilattua jo vuodesta 2002. Taloustilanne salli aloittaa kuitenkin vasta aikuisiällä autojen rakentamisen ja talvella 2011-2012 tulikin rakennettua ensimmäinen isompi tuningprojekti Citroen C2 VTR, joka esiteltiinkin GTI-Magazinessa 01/2013. Talvella 2012-2013 rakennettiin jo sitten toista projektia joka sai lempinimen ”Rottelo”. Kiinnostus rupesi jossain vaiheessa katoamaan tuningtouhuja kohtaan ja rallitouhut alkoivat kiinnostamaan todella paljon enemmän. Talvella 2014 tulikin aloitettua ensimmäisen ralliauton rakentaminen kaadetusta Citroen Saxo VTR:stä.


Citroen C2 esillä Tuurissa 2012.

Rottelo esillä ACS13

Citroen Saxo VTR teipattuna 2015
Suzuki Swift Sport RS
Tiimissämme on luotettu Suzukiin isäni toimesta jo vuodesta 2013 ja päätin itsellenikin ostaa kyseisen laitoksen ,kun kaadettu yksilö löytyi kohtuu hintaan. Auto haettiin talliin Joulukuussa 2015. Auton kori suoristettiin & maalattiin ylitse, sisusta maalattiin ja kaikki turvavarusteet päivitettiin uuteen. Suzuki oli valmis Toukokuussa 2016 ja ensimmäisen rallini ajoinkin sillä Jämsässä 18.06.

Projektikuvia
Incar EK5/Ollin Sora Ralli
Nettirabin koostekisasta!
Subaru Impreza 2.0R SportWagon
Ranskalaisten autojen kanssa pelattua todella pitkään aloin Suzukin kohdalla miettimään valmistusmaan vaihtoa. Löytyisikö tästä apua tuningpuolella vaivanneeseen motivaatiopulaan? Nettiautoa on tullut selattua reilut 2-vuotta ja miettien auton ostoa. Milloin katsottua Citroen DS3:sta ja milloin sitten Mitsubishi Lancer Evoa, Subarukin hakukentässä oli käynyt. Viikko ennen Neste Rally Finlandia 2016 löytyikin sopiva yksilö! Autossa oli erittäin hyvät varusteet (OEM Xenonumpiot, R-korisarja, Sport sisusta tms.), mutta korissa oli vähän käytönjälkiä. Ajatuksella ”autothan tykkää, että niillä ajetaan” eivät ne menoa haittaa ja oltiinhan sillä menossa nuotittamaan Neste Rallya.

Neste Rallin jälkeisellä viikolla törmäsinkin MO-Automaalaamon Mikkoon sattumalta kaupan pihassa ja kysyin tarjousta etupuskurin ja helmojen uudelleen maalaamisesta. Sattumalta puheet kääntyivät hyvään aihioon rakentamista varten ja siitä se ajatus sitten lähti.. Autohan ostettiin vain pelkäksi käyttöautoksi, mutta ainahan siitä voi muokata vähän kivemman. Subarua kuitenkin rakennetaan sillä ajatuksella, että se voidaan tarpeen vaatiessa nostaa alkuperäiselle korkeudelle ja pääsee nuotittamaan ralleja entiseen tapaan.

3vk ostamisen jälkeen olin sattumalta olin viemessä yksiä myymiäni vanteita vastaan Volkkariharrastajalle ja samalla reissulla poikkesin katsomaan itselle Workkeja.
Suunnitelma:
-Coiloversarja
-19” Work Varianza V5S + 215/35-kumit
-EBC tms. jarrupäivitys E+T (jarrulevyt, greenstuffpalat, teräspunosletkut, nesteet + satuloiden kunnostus)
-Moottoritilan siistintä
-Sisustan fixaus, siistintä + muutama STI osa
-Ulkonäön fixaus, puskureiden uudelleen maalaus + tummat lasit tms.
-Äänentoisto: 8” Subbari, vahvistin, 2din DVD-soitin, org. kaiuttimet + vaimennus


Eilen kerkesin pesemään auton kunnolla ja samalla tuli sisustaa fixattua. Edellisestä projektista jäänyt hiilikuituinen vaihdekepin nuppikin löyti paikkansa.
Autonäyttelyissä & cruisingeissa on todella mahtava meininki ja mukava tapa viettää aikaa, jotenka jonkun sortin ”comeback” on pakko tehdä ensi kesänä. Auton olisi siis tarkoitus olla jossain kesän 2017 tapahtumassa esillä.
Projekti lähtee harppaamaan vasta ensi keväänä suuremmin eteenpäin, koska mahdollisesti rallitiimimme suuntaa Ruotsin MM-ralliin ajamaan. Talven aikana kuitenkin tapahtuu kaikenlaisia pieniä ostoksia ja kaikenlaista näperrystä.





