Vaikka just nyt tuleekin loskaa tupaan, niin myönnettävähän se on että kevät kolkuttelee jo ovella.
Tästä syystä lieneekin aika polkaista jo perinteeksi useamman vuoden aikana muodostuneet Kuopion Dyny/Japsimiitit.
Vaikka nimi viittaakin Hondaharrastajien Dynamiitti.com foorumiin, josta kaikki sai aikoinaan alkunsa, emme ole rajoittuneet yhteen merkkiin tai tyyliin, vaan kaikki harrastajat ovat tervetulleita, kunhan mukaan vaan varaa hyvää fiilistä ja varautuu hurttiin huumoriin.
Tämän kevään ensimmäinen miittipäivä on Lauantai 12.5, ja kokoontumispaikkana tänä vuonna ABC-Pitkälahden pysäköintialue. Miitti alkaa klo 18.30. Perinteisesti vietellään varmasti ensin jonkin aikaa ABC.llä renkaita potkien ja rupatellen. Samalla suunnitellaan illan muuta ohjelmaa, joka on perinteisesti pitänyt sisällään esimerkiksi ajelua kaupungissa, ja joskus myös jollain lähistön mutkapätkillä, ajoittaista parkissa fiilistelyä ja paskanjauhantaa, porukalla grillailua/makkaranpaistoa laavulla.. Kuskin mukaansa napanneilla on myös usein huomattu ilmeisesti kuopion kuivan ilmanalan aiheuttamaa janoisuutta, jonka johdosta nuo laavuistunnot on parhaillaan jatkuneet aamuyön pikkutunneille asti huikeessa fiiliksessä..
Rohkeasti uusiakin kasvoja mukaan, vakioporukka on tätä nykyä jo vakiintunut, mutta joka kesä uusia tuttavuuksia porukkaan liittyy ja halutaan.
Tän ketjun alle voitais rakentaa keskustelua miiteistä, heitellä ehdotuksia ja suunnitella tulevaa.
Jos on mitään kysyttävää niin allekirjoittanut vastailee mielellään, nähdään miiteissä!








