Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Erilaiset autotapahtumat, cruisingit ja tapaamiset jne.
User avatar
kop-O-nen
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 248
Joined: 21. Mar 2011 20:50

Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by kop-O-nen » 18. Apr 2012 09:05

Moro!
Vaikka just nyt tuleekin loskaa tupaan, niin myönnettävähän se on että kevät kolkuttelee jo ovella.
Tästä syystä lieneekin aika polkaista jo perinteeksi useamman vuoden aikana muodostuneet Kuopion Dyny/Japsimiitit.
Vaikka nimi viittaakin Hondaharrastajien Dynamiitti.com foorumiin, josta kaikki sai aikoinaan alkunsa, emme ole rajoittuneet yhteen merkkiin tai tyyliin, vaan kaikki harrastajat ovat tervetulleita, kunhan mukaan vaan varaa hyvää fiilistä ja varautuu hurttiin huumoriin.

Tämän kevään ensimmäinen miittipäivä on Lauantai 12.5, ja kokoontumispaikkana tänä vuonna ABC-Pitkälahden pysäköintialue. Miitti alkaa klo 18.30. Perinteisesti vietellään varmasti ensin jonkin aikaa ABC.llä renkaita potkien ja rupatellen. Samalla suunnitellaan illan muuta ohjelmaa, joka on perinteisesti pitänyt sisällään esimerkiksi ajelua kaupungissa, ja joskus myös jollain lähistön mutkapätkillä, ajoittaista parkissa fiilistelyä ja paskanjauhantaa, porukalla grillailua/makkaranpaistoa laavulla.. Kuskin mukaansa napanneilla on myös usein huomattu ilmeisesti kuopion kuivan ilmanalan aiheuttamaa janoisuutta, jonka johdosta nuo laavuistunnot on parhaillaan jatkuneet aamuyön pikkutunneille asti huikeessa fiiliksessä.. :roll:

Rohkeasti uusiakin kasvoja mukaan, vakioporukka on tätä nykyä jo vakiintunut, mutta joka kesä uusia tuttavuuksia porukkaan liittyy ja halutaan.

Tän ketjun alle voitais rakentaa keskustelua miiteistä, heitellä ehdotuksia ja suunnitella tulevaa.
Jos on mitään kysyttävää niin allekirjoittanut vastailee mielellään, nähdään miiteissä!

Image
Image
Last edited by kop-O-nen on 09. May 2012 08:17, edited 1 time in total.
1984 - Corolla GT | AE86 |
2001 - Integra Type-R | DC5 |

bahis
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 441
Joined: 20. Apr 2011 18:25

Re: Kuopion kesänavausmiitti

Post by bahis » 26. Apr 2012 16:03

Katsotaan jos sitä vaikka pääsisi käväisemään. Ei ainakaan kaukana olisi :)

User avatar
Sami_
JUNKIE
JUNKIE
Posts: 549
Joined: 01. Apr 2011 17:19
Location: HKI/KPO

Re: Kuopion kesänavausmiitti

Post by Sami_ » 26. Apr 2012 19:56

Paikalla ollaan! (ja ollaan aina oltu kuten kuvista näkee) :D
97' Nissan Skyline ECR33 Spec 2
04' Nissan Maxima QX 3.0 V6

Time Attack Driver
820_Sami @ IG

Shakini
EXPERT
EXPERT
Posts: 1307
Joined: 14. Feb 2012 09:48

Re: Kuopion kesänavausmiitti

Post by Shakini » 26. Apr 2012 21:11

Kenen lie tuo CR-V Del Sol :oops:

Kai sitä paikalle pitää saapua!
Honda Civic Type R FN2 #05979
Honda CR-X del Sol ESi

Backwoods Customs

User avatar
kop-O-nen
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 248
Joined: 21. Mar 2011 20:50

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by kop-O-nen » 09. May 2012 08:19

Muistutellaas porukkaa vielä lauantaista.
Mahdollisimman paljon uusia naamoja kaipaillaan rohkeesti paikalle! Pidetään hauska miitti niinku aina ennenkin. :)
1984 - Corolla GT | AE86 |
2001 - Integra Type-R | DC5 |

User avatar
Wanganisti
NORMAL USER
NORMAL USER
Posts: 10
Joined: 12. May 2011 15:58

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by Wanganisti » 10. May 2012 13:08

Pitänee tulla uutena naamana paikalle :) Jos vain SW20 Toyota on tervetullut sinne...
-Datsun 220C (Nissan Gloria 330)
-BMW E30 (Talviauto)

Shakini
EXPERT
EXPERT
Posts: 1307
Joined: 14. Feb 2012 09:48

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by Shakini » 10. May 2012 13:28

Wanganisti wrote:Pitänee tulla uutena naamana paikalle :) Jos vain SW20 Toyota on tervetullut sinne...
Ehdottomasti, Viime vuonnakin tais olla ainakii Hondaa, Toyotaa ja Nissanii paikalle, ellen nyt ihan väärin muista. Niin eikö tuo yks MR2 mee seassa siellä muiden japanivalmisteiden joukossa.
Honda Civic Type R FN2 #05979
Honda CR-X del Sol ESi

Backwoods Customs

User avatar
kop-O-nen
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 248
Joined: 21. Mar 2011 20:50

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by kop-O-nen » 10. May 2012 14:40

Shakini wrote:
Wanganisti wrote:Pitänee tulla uutena naamana paikalle :) Jos vain SW20 Toyota on tervetullut sinne...
Ehdottomasti, Viime vuonnakin tais olla ainakii Hondaa, Toyotaa ja Nissanii paikalle, ellen nyt ihan väärin muista. Niin eikö tuo yks MR2 mee seassa siellä muiden japanivalmisteiden joukossa.
Ehdottomasti on tervetullut!
Kaikki japsivalmisteet on tervetulleita, merkkiin senkummemmin katsomatta. Tommonen Misteri on kuitenkin senverta harvinaisempi ja siistimpi ilmestys että passaa tulla jutulle. :)
Ottakaahan kelin mukaan sit lämmintä päälle, jos vanhat merkit pitää paikkansa niin illalla rillataan notskin äärellä makkaraa.. ;)
1984 - Corolla GT | AE86 |
2001 - Integra Type-R | DC5 |

User avatar
Sami_
JUNKIE
JUNKIE
Posts: 549
Joined: 01. Apr 2011 17:19
Location: HKI/KPO

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by Sami_ » 10. May 2012 17:36

Oon mä ollu S-mersullakin mukana peleis :lol: Mut joo paikalle vaan ja toivotaan että sää ennustukset edes hieman paranee niin ei tarvitse vesisateessa seisoskella. Toki jos vettä näyttää tulevan niin eiköhän me kerätä jengi kokoon ja etsitä joku mesta jossa pääsee lipan/katon alle miittailee ;)
97' Nissan Skyline ECR33 Spec 2
04' Nissan Maxima QX 3.0 V6

Time Attack Driver
820_Sami @ IG

PekkaKarvonen
BEGINNER
BEGINNER
Posts: 2
Joined: 24. Jan 2012 21:25

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by PekkaKarvonen » 12. May 2012 11:04

Täältä tulee kans pari uutta naamaa paikalle, ellei nyt ihan kaatamalla tuu vodaa...? :(
P10 eGT
P12 Di wagon go's JDM
R32 gts-t

User avatar
Mystic
STAFF
STAFF
Posts: 15560
Joined: 30. Jan 2011 19:54
Location: Kittilä & Kemi & Varkaus
Contact:

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by Mystic » 12. May 2012 12:21

Ottakaahan kuvia! 8-)
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.

Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
@japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.

User avatar
kop-O-nen
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 248
Joined: 21. Mar 2011 20:50

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by kop-O-nen » 12. May 2012 13:14

Vettä sataa, mutta eihän me onneksi sitä pelätä!
Kaikki vaan mukaan, kehitellään miittiohjelmaa kelin mukaan. Perinteistä porukalla ajelua ja paskanjauhantaa lienee ainakin luvassa :)
1984 - Corolla GT | AE86 |
2001 - Integra Type-R | DC5 |

User avatar
kop-O-nen
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 248
Joined: 21. Mar 2011 20:50

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by kop-O-nen » 13. May 2012 01:45

Mahtava miitti, mahtava porukka, ja näiden itä-suomen miittien jatkosuunnitelmatkin kehittyi aika tavalla..

Suosittelen koko Japtoys porukkaa pysymään kuulolla, nimittäin kohta alkaa tapahtumaan... ;)
1984 - Corolla GT | AE86 |
2001 - Integra Type-R | DC5 |

User avatar
kop-O-nen
SUPPORTER
SUPPORTER
Posts: 248
Joined: 21. Mar 2011 20:50

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by kop-O-nen » 13. May 2012 12:37

Vähän kuvia tipahtelee jo näköjään nettiin.
http://kuvablogi.com/nayta/3536011/
1984 - Corolla GT | AE86 |
2001 - Integra Type-R | DC5 |

Shakini
EXPERT
EXPERT
Posts: 1307
Joined: 14. Feb 2012 09:48

Re: Kuopion kesänavausmiitti 12.5 klo 18.30->

Post by Shakini » 13. May 2012 13:55

Image

Lainataan vähän Anssin kuvaa, jonkunnäköistä letkaa. Täältäkin suunnalta iso kiitos miitinjärjestäjille ja paikalla olleille, aivan huikeeta settiä itse miitissä kuin miitin jälkeen muutamien peräänkuulutamissa mukihommissa :lol:
Merkkejäkin oli kiitettävästi edustettuna, oli Toyotaa, Hondaa (OFC :D), Mitsubishia ja Mazdaa, siistejä kulkineita kaiken kaikkiaan.

Kylläpä taas kannatti ajella sellaiset 400km kaikkineen, takaisin ajelukin meni aurinkoisessa kelissä vallan mainiosti. Miulla on muutamia räpsyjä tossa 1100D:llä niin nakkelen ne tonne omaan Photobuckettiin ja jakelen tänne parhaimpia.

Eero kiittää ja kuittaa, odotellaan jatkoa :)

Koponen, ei ois kyllä yhtään hullumpi ajatus semmoinen puhdas mukireissukin, oli sen verta hauskaa meillä siellä Albatrossissa xD.
Honda Civic Type R FN2 #05979
Honda CR-X del Sol ESi

Backwoods Customs

Post Reply

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 2 guests