Hyvän "stancen" hieromiseksi ja "oikean" tyylisuunnan löytämiseksi on nyt käytetty sen verran aikaa (ja rahaa), että loppujen lopuksi muut edeltävät projektit alkavat tuntua läpihuutojutuilta. Auto on ollut syksystä asti projektina ja pientä valoa tunnelin päässä alkaa vihdoinkin olla havaittavissa, sillä aikataulullisesti auton "valmistuminen" kevään aikana näyttää pitävän kunhan kunto ja motivaatio vain pysyvät yllä (melkoista "pakkopullaa" on auton laittaminen välissä ollut). Autolle on myös ensi kesän aikana uusi omistaja hakusessa, mutta tulevaisuus näyttää miten siinä tulee lopulta käymään.
Mitään sen suurempaa tarinaa Nissanin vaiheista en ala enää rustaamaan, kun hommat edenneet jo näin pitkälle. Kerron niistä sitten tarvittaessa projektin etenemisen/kysymyksien myötä, joskin tästä eteenpäin yritän päivittää topiccia loogisesti (harmillisen laiska olen ollut muutenkin autosta kertomisen suhteen näin julkisesti). Postaan tähän samaan myös Nissanin speksilistan johon yhdistetty "to-do" tehtävälista ja suunnittelulista siitä, mitä ehkä voisi vielä hankkia. Näin ei tarvitse montaa listaa alkaa erikseen tekemään ja pysyy ehkä myös hieman selkeämpi kokonaiskuva tilanteesta. Kuten jo aikaisemmin mainitsin niin kuvia minulla ei nykyisestä "lookista" oikeastaan ole yhtään, mutta ajattelin tässä pienen videon kuvata heti kun saan auton ulos ja itseä niskasta kiinni sen verran. Listalta varmaan unohtui myös vaikka ja mitä, mutta päivittelen sitä mukaa mitä asioita mieleen pälkähtää.
Pari kuvaa löytyy sentään ostohetken ja ensimmäisen "puunauksen" jälkeen, vaikkakin auto näyttää nykyään "vähän" eriltä:








