Ostin auton huhtikuussa 2003, vanhan Coltin sanoessa sopimuksensa irti (koneesta meni m.m. kiertokangenlaakerit), siitä harmistuneena päätin soittaa tästä coltista jota olin jo kaverilleni ehdottanut ja autosta kysellessäni ja ihmetellessä sovittiinkin että lähdetään seuraavana viikonloppuna hakureissulle.
Hakureissu oli pitkähkö, Rovaniemelle kun on täältä meiltä n.1000km matkaa, mutta ei siinä auttanut mikään kun kyseessä on kuitenkin suht harvinainen auto (suomessa n. 10kpl) ja tämmöinen oli saatava
Tuli sitten lauantai-ilta jolloin kaverin (samainen jolle aiemmin tuota tarjosin, mutta kaveri ei kiinnostunu koska auto oli niin kaukana ;D ) kanssa lähdettiin Rovaniemeä kohti .
Kahdeksan tunnin päästä sunnuntai-aamuna oltiin sitten Rovaniemen Nesteellä odottelemassa Coltiaista, joka sitten tullessaan tutkittiin ja todettiin juuri niin hyväksi kuin puhelimessa oli selvitetty.
Auton hyvä kunto, harvinaisuus ja liian pitkä hakureissu johti siihen että auto vaihtoi omistajaa ja me ajettiin siitä kahdella autolla takaisin Tammisaareen leveä hymy huulilla (ainakin mulla kun ajoin Coltilla
Tällainen peli sieltä tuli mukaan, kuvassa silloinen Carismakin:

kotipihalla:

Alkukesä ajeltiinkin sellaisenaan, kun vanha Coltti oli työn alla (korjailin koneen kuntoon ja rakensin vielä uudet puskurit ja muuta pientä).
Vanhan Coltin myytyäni, hommasin heti isommat (17”) pyörät GTI:hin samoiten kun alumiini siipi löysi paikkansa katolta.


Stereot uusin ja rakensin kontin uuteen kuosiin, valoja tuli laiteltua kabiiniin ja mattoa y.m. pikkuheebeliä.
Etupäänä palveli silloin Powersetin Chorus car-6 sarja ja bassona oli Focalin 13” subi, soittimena Sonyn MD-soitin vahvistimet Sonyn Xplod sarjaa ja Autostudion aktiivijakari
Näillä mentiin taas vuosi eteenpäin loppukesään 2004 jolloin tuli aika ruveta kohentamaan kilttiä ulkonäköä ja puskuriksi hommasin EVO 3 puskimen ja helmat samasta mallista, niitä sitten soviteltiin (piti mennä heittämällä, vaan ei sitten mennytkään) paikoilleen talven mittaan, muitten projekteja samalla tehdessä ja Coltiaisen ollessa liikenteessä jatkuvasti.


Keväällä 2005 maalasin vihdoin uudet osat, väkersin alumiinista diffuusorin takapuskurin alle ja muutin pakoputken kokoa ja lisäsin vielä komeen vaimentajan ja taas olin tyytyväinen vuoden verran...


Talvella 2006 oli sitten aika pistää stereopuoli uuteen kuosiin ja etupää ja basso vaihtui DLS:n kamoihin, soitin Sonyn DVD soittimeksi ja kontti rakennettiin uusiksi.

Sitten tulikin juttua setäni Kari Tasangon kanssa juttua hänen Protonista ja Evo kuuspuolikkaasta ja osista mitä Karilla niihin oli...
Jälleenhän se tuuninki kärpänen taas puraisi ja muotit oli haettava lainaksi ja ruvettava tekemään puskureita ja levikkeitä.

Totesin savotan olevan semmoinen että Coltiainen jätetään seisomaan ja ostetaan yksi auto lisää että saa rauhassa rakentaa ja että saisin sen kuitenkin nopeasti valmiiksi.
Sitten alkoikin armoton sovittaminen ja isoista muutoksista huolimatta etupuskin menikin yllättävän helposti paikoilleen, levikkeet sopi lähes suoraan paikoilleen.


Takapuskuri olikin sitten oma lukunsa, sitä en meinannu saada sopimaan mitenkään ja sitten kun se jotakuinkin sopi niin ulkonäkö ei enää kelvannutkaan, joten rupesin muokkaamaan alkuperäisestä paremmin silmään sopivaa, siitäkin sitten rakennettiin muutama erilainen ennenkuin se kelpasi.



Siiveksi olin ajatellut Colt Cyborgin siipeä, mutta niiden saatavuus oli lähes mahdotonta joten rupesin sitten muokkaamaan alkuperäistä lisäämällä siihen pidemmän lipan ja pursottamalla ison kasan uretaania päälle ja siitä veistelemällähän siitä tuli kelpo muutaman muodon etsimisen jälkeen.


Aina uretaanin ja lasikuidun kuivumisia odotellessa tuli alkuperäiset valotkin uunitettua ja maalattua pohjat mustiksi, antennin, takalasin pyyhkimen sekä takaluukun lukon reiät hitsattua umpeen, ovenkahvat vaihdoin lukottomiin (Lancerin takaovien kahvat), peilit vaihtui F1 mallisiksi y.m. pientä
Aikaa kului, syksy tuli ja totesin ettei sitä enää talveksi tehdä valmiiksi vaan jatketaan rauhassa ja keväällä ajellaan iloissaan, vaan niin meni talvikin siinä ihmetellessä ja coltiaiseen vaan osia haaliessa (m.m. Peltisatsi, AeroCatch lukot konepeltiin, Karilta varaosa-evosta Cuscon poikkituki, Recaro sisusta y.m. pientä) ja kavereitten projekteja tehdessä, kunnes tuli kevät, sain yhden kaverin jeesaamaan ja taas kova yritys päälle saada auto valmiiksi kesän ajoihin ja toukokuussa 2007 auto olikin kivenheittoa vaille valmis maalaukseen.


Vaan niin se motivaatio hiipui taas kesän tullen ja kesä vaihtui syksyksi ja motivaatio oli ja pysyi piilossa.
Sitten vuodenvaihteen jälkeen tuli toinen kaveri ja potki vähän pe*seelle ja hioi takapuskurin valmiiksi jonka jälkeen motivaatio rupesi taas löytymään ja sitten alkoikin kova tohina saada auto valmiiksi 100+ näyttelyyn, vaan kovan vauhdin pysäytti sillä kertaa parempi sairastuminen jossa meni kuukausi ja sekin määräaika ja meinasi usko taas loppua, mutta sitten juhannuksen alla vihdoin oli aika ajaa ”valmis”
El Diablo katsastuskonttorille, josta selvittiinkin huomautuksetta, jonka jälkeen olikin aika nautskella hienosta autosta, mitä nyt alustavaloja y.m. palikkaa hommailin ja etuvalot tilasin uudet kun vihdoin vuosien etsimisen jälkeen löysin kaukomailta sellaiset kuin olin toivonut...
Pohjat tehtynä:


Välit maalattu:

Mamma teippaamassa omassa "maalaamossa":

Maalauksessa:


Kasattuna ja valmiina kesään:



Angel eye valot:




Malesiasta tilaamani enkelit on Proton Satriaan tarkoitettu ja valot meni paikalleen heittämällä, vaikkakin jotenkin vaikuttais vähän eri muotoisilta eli vähän pienemmiltä ::) joka ei tietysti haittaa vaikka vähän jääkin isompia rakoja maskin ja valojen väliin (ensin harmitti koska koko puskuri tehtiin niin tarkalla sovitteella valojen ympärille ettei niitä rakoja jäisi muutta... ;D)
Vilkut onki sitte jo aika paljonkin erimuotoiset:

Näissä nyt ongelma ratkesi helpohkosti lasikuidun avulla.
Sitten tuli kutsu Tuning Car Show:n Helsinkiin niin päätin vielä purkaa sisustan (kattopahvi, pilareitten muovit ja kaikki muukin vaaleanharmaa roipe) ja maalata osat mustaksi.

Seuraavaksi olikin kasauksen vuoro ja hyvä tuli, harmitti vain etten ollut aiemmin saanut aikaiseksi tuota hommaa koska sisusta muuttui täysin erilaiseksi ja ainakin n. miljoona kertaa paremmaksi

Sitten tekaisin valmiiksi uusien vilkkujen kuoret:



Yritin myös etsiä uudet vanteet mutta kun mitään oikeasti kiinnostavaa ei oikein löytynyt niin päädyin sitten maalaamaan omat vanteet mustaksi koska vanteet kuitenkin oli muuten täysin virheettömät.


Sitten olikin jo aika lähdön hetki ensimmäiseen näyttelyyn:

Perille päästiinkin pienten vastoinkäymisten jälkeen ja auton paikkaa sitten kyseltiin ja käsky kävi mennä piristämään Belgian vieraitten kovin harmaata karsinaa, joka sekin oli aikamoinen yllätys koska olin kuvitellut auton joutuvan jonnekkin sivulle "täytteeksi", noh paikkahan oli erinomainen eikä pientä jännitystä ;D lukuunottamatta harmittanut yhtään vaikka siihen "jouduinkin" autoni laittamaan:



Perjantaina sitten ennen messujen alkua oli jäljellä pientä säätöä ja sähköjen vetoa y.m. pientä ja homma olikin valmis alkamaan:






Maanantaina sitten palkintojen jakoa seuratessa kaverin kanssa, koittikin se astetta isompi yllätys kun kuuluttaja rupesi tavaamaan paperilta Tuning Car Shown Peoples Choise voittajaa, hiljaiseksi veti parin kirosanan jälkeen kun auton numero, merkki ja malli sekä omistaja oli kuulutettu
Tunnelma oli kyllä niin hämärän mahtava ettei voi sanoin kuvata, tuli sitte kerralla kunnolla tunnustusta tallissa vietettyjen tuntien jälkeen...


Loppujen lopuksi voin todeta että pitkä ja raskaskin vloppu tuo oli, mutta loppupeleissä todella mahtava ;D...
Messujen jälkeen ensimmäinen viikko meni asiaa ihmetellessä ja paikallislehdessä ;D esiintyessä, seuraavalla viikolla olikin sitten aika ihmetellä uusia kujeita ja ajattelin palkita itseni uusilla vahvistimilla ja samassa rakentaa takakontti uusiksi "lopulliseen" muotoonsa. Soittelinkin sitten Tampereelle Powerset:n Pasi Kalliojärvelle ja siinä jutellessa tulikin sitten muutoksia suunnitelmiin,
eli koko laitteisto päätettiin laittaa uusiksi soitinta (soitin kylläkin siirtyi omasta silloisesta Grandiksesta koska halusin vihdoinkin käyttää Alpine IVA D310R:n ominaisuuksia kunnolla) myöten, johdotukset oli suht ikävä purkaa kun edellisen setin kanssa tuli tehtyä isompi savotta niiden parissa, mutta nyt oli tarkoitus laittaa ihan huippuluokan kaapelointi sekä vielä vaimennukset päälle (Mamma kyllä ihmetteli kun ajelulla kerran käytiin, että "mikä näissä nykyisissä on vikana, kun sointi on jo hyvä?") ;D
Poppisysteemeistä jotain kuvaa ja specsejä:
Ekaksi oli tarkoitus tehdä enempi showhenkinen kontti jonka kuitenkin tilanpuutteen takia
peruin sitten:
Vaimennukset on laitettu kylkiin ja oviin tietysti sekä ulko että sisäpintoihin:
Lattiat on kokonaan vaimennettu pois lukien etulattioiden asiallista alkuperäisvaimennusta:
Kaapelit on asianmukaisesti suojattu:
Kuva diskanttitelineiden rakentamisesta, kuvassa siis IKEAn kattospotti-valaisin joka jalostettiin sopivampaan käyttöön:
Ja tällanen koko systeemi on valmiina:
Eli soittimena toimii Alpine IVA-D350R näytöllinen DVD, vahvistimet: DLS Ultimate A4 ja A6, etusarja: DLS Iridium 6.2, Subit: 2x DLS MW12D, Konkka: Audiomaster 1F kaapelointi ja terminaalit: DLS ja vaimennus Vibroplast....
Sittemmin on messuja koluttu muutamat:
Midnight Cruising:
Hot Rod and Rock Show:
Sekä GTI-Magazinen kutsumana heidän 10-vuotisjuhla näyttelyssään X-Treme car show:
Jossain välissä tuli tehtyä venttiilinostaja remontti jolloin maalasin venttiilinkopan ja se onkin sitte melkein ainoa mitä autolle on tehty nyt pitkiin aikoihin (muita huoltoja ja ajamista lukuunottamatta tietysti):
Nyt on ToDo-lista voi olla pitkä kuin nälkävuosi, suurimpana muutoksena tietysti koko tekniikan vaihto tällaisesta autosta:
Sen lisäksi rakennan korisarjan lähes kokonaan uusiksi, lokasuojat leveemmäksi, takapuskuri saanee uusia muotoja, takavalot vaihtunee, takasiipi muotoillaan uudelleen, ovista toi "syvennys" pois, helmat kokonaan uusiksi, keula (valoineen päivineen) kokonaan uusiksi (jos vaan suunniteltujen juttujen mitat stemmaa edes sinnepäin
Sisustus täytynee päivittää, eli uudet penkit/verhoilut ja takakontti vähän enempi show-henkisemmäksi...
Nämä uudet muutokset tietenkin tulevat tapahtumaan ainoastaan jos Diablo saadaan pidettyä kaiken jälkeenkin rekisteröitynä… Mikäli näin ei tapahdu niin vara-suunnitelmana on sitten rekisteröidä Evo ja rakentaa siitä sitten ”El Diablo II”
Tuli vielä ostettua vielä yks Colt lisää mistä saan vaihdettua muutaman Diablossa vaurioituneen/huonokuntoisen osan :peukku
Tuli tuossa otettua muutama kuva tyyliin "kuin kaksi marjaa" ;D
Sukulaisuushan on selkeästi aistittavissa















