Autonhaku reissut on aina mukavia reissuja.
Itse olin vielä keskiviikkona töissä kun varmistui, että pääsen itsekin matkaan. Perjantaina kun työvuoroni päättyi aamulla, ehdin hyvinvalmistautua matkaan. Reppuun kamera ja vaihtoboxerit, jos vaikka "jännäkakka" turahtaisi housuun(ei sitä koskaan tiedä

). Perjantai päivänä kerkesin vielä käydä moikkaamassa motoristi ystäviäni ja nautiskelin illanmittaan muutaman jännitystä lieventävän oluenkin. Illalla sitten serkku vei minut juna-asemalle, jossa Mika olikin jo saanut Ariston vaunuun ja valmiina lähtöön. Junassa mentiin heti ekana ravintolavaunuun jne jne... ihan perus junareissu siis. Ei nukuttu ennen Oulua ollenkaan. Ilmeisesti kumpaakin jo niin jännitti ettei vaan tullut uni aikaisemmin.
0530 Tuli herätys ja noin 6tuntia tuli kuitenkin nukuttua. Junavaunu oli kuuma ja hikinen, joten omalta osaltani yläpedillä ei paljon nukuttu, siellä tuli enimäkseen pyörittyä koko yö. Aamulla kuitenkin väsymys katosi herätykseen ja koko matkaporukka oli salamana pukeissa ja jonottamassa vessaan. Itsellä oli vähän "kierrettä" vatsassa edellispäivän juopottelun seurauksena.
Tampereella oli nollakeli ja tiet aivan sulat, niinkun täälläkin varmasti kuukauden päästä. Suolapaskaa siellä oli kaikilla teillä yllin kyllin. Aristo junasta ja matka kohti autonvaihtopaikkaa.
0630 Käytiin aamupalalla Shellillä, joka oli aivan autonvaihtopaikan vieressä. Siellä sitten odoteltiin, että autokaupan toinen osapuoli heräilee. Autokaupat oli sovittu 0800, joten aikaa puuron tankkaamiseen oli yllin kyllin.
0800 Päästiin autokaupan sisälle. Siellä oli lämpimässä hallissa konepellit auki, muunmuassa. Toyota MR2 Rev3 (300hv), Toyota Celica GT-4, Subaru Impreza Sti -03 sekä Sti -05 (420hv), Mitsulta Evo4 ja Legnumi. Ja muutama muu auto. Myös pihalla oli pari ihan mielenkiintoista tuontiautoa. Keskellä hallia kuitenkin seisoi tämä Mikan tuleva kuljetin. Pestynä ja uudet talvirenkaat vaihdettuna.
Itse hyökkäsinkin konepellin alle kuin nälkäinen nigerialainen ja aloin kaikella Boxeri tietämykselläni tutkailemaan mitä muutoksia siellä on havaittavissa näin "noviisin" silminkin. Epäilin turboa vaihdetuksi ja koitin ajatella mahdollisia vikoja, mutta en kyllä havainnut mitään huonoa konepellin alla. Päin vastoin!

. Suu vaahdossa kuolasin putkistoa ja dumppia. Mielessä oli jo miltähän tuo kuulostaisi

. Samaan aikaan subaru pörähti käyntiin ja boxerin päpätyksen täyttäessä hallin nousi kylmät väreet selkään ja hymy korviin

. Mika koitti kyllä niellä hymyä, mutta minä boxeri fanina olin aivan myyty!
Koeajolla ei ilmennyt mitään erityistä. Tehon tuntu oli yllättävä. vaikka autossa oli yksi ylimääräinen rengassarja 3helkilöä, ja 40litraa ylimääräistä bensaa kanisterissa, niin lähtöjä tuntui olevan.
Pääsin itsekin kokeilemaan ja kyllä se ainakin kaasuun vastasi, kun poljonta painoi.
0845 koe ajon jälkeen Mika teki paperit ja minä jo haaveilin siitä hallin nurkassa kesärenkailla sesovaa 420hv Imprezaa. Jos lotossa tulee numerot kohdalle niin käyn sen kyllä sieltä hakemassa

No eipä aikaakaan kun päästiin sitten lähtemään matkaan. Yhdellä stopilla ajettiin Ouluun asti. Sain ajaa noin 300km matkan, josta viimeiset 80km tuulilasi aivan ravassa. Pissapoika loppu ja pyyhkijät jäässä. Ei näkyvyyttä

Huomioitavaa matka-ajossa oli myös kaiki suksiboxilla varustetut farmarit ja sitymaasturit. jotka mitä tyhmemmillä yrityksillä poukkoilivat meidän ohitse. Varmasti useammassa kun 3 tapauksessa olisi pelti rytissyt, jos ei oltaisi hiljennetty ja varottu ohittelijoita. Siis aivan järjetöntä menoa.
Oulussa tankattiin auto, pissapoika sekä miehistö. Matka Rovaniemelle jatkui 1530.
Rovaniemellä autopesun kautta kotiin. Kävin suihkussa ja aloin nukkumaan 2000.
Jälki puinti on Mikan kanssa vielä käymättä, mutta kummallakin oli päälimmäisenä ihan hyvä fiilis. Matkan aikana en ollut aivan varma kumpi oli enemmän innoissaan autosta, minä? vai Mika?

On se vaan tuo DCCD NIIIiiiiin paljon hauskempi ja rankempi kuin normaali vaihteisto

.
END of the story.