Trafin sivuilla ainaki luki näin. Tammikuussa 2014 oli päivätty. Enpä kuiten ole nähny että täällä ainakaan puuttuisivat lisävaloihin.Kaukovalaisinta käytetään ajoneuvon edessä olevan ajoradan valaisemiseen pitkälle eteenpäin. Kaukovalaisimet voidaan kytkeä päälle yhtäaikaisesti tai pareittain, mutta vaihdettaessa takaisin lähivaloille on kaikkien kaukovalaisinten sammuttava yhtäaikaisesti. Lähivalot saavat jäädä päälle kytkettäessä kaukovalot palamaan. Kaukovalojen päällä olemista osoittava merkkivalo on pakollinen. Kaukovalaisinten lähettämä valo on suunnattava eteenpäin eikä se saa häiritä kuljettajaa suoraan tai epäsuorasti heijastumalla. Kaukovalaisimia saa olla kaksi tai neljä (lisäkaukovalot). Samanaikaisesti päälle kytkettävien kaukovalojen yhteinen valonvoimakkuus saa olla korkeintaan 225 000 cd, jota vastaa referenssiluku 75. Ennen1.1.1980 käyttöönotetuissa autoissa sallitaan kuitenkin referenssilukujen summaksi 100.Lisäkaukovalaisimet saa asentaa ottaen huomioon symmetriasta ja enimmäisvalovoimakkuudesta annetut määräykset. Lisäkaukovalot saa asentaa katolle vain, jos ne voidaan asentaa etuakselin etupuolelle. Kaukovalaisinten sijoittelu on siis sangen vapaata. Jos autossa on neljä kätkettävää kaukovalaisinta, kahden lisäkaukovalon asennus on sallittua ainoastaan merkkivalon lähettämiseksi päivänvalossa. Ennen 1.1.1980 käyttöönotetussa autossa saa sekä kaukovalot että lisäkaukovalot kahdentaa. Kaukovaloja ei tällaisessa autossa saa asentaa katolle. Kaukovalaisimen valaisevan pinnan tulee näkyä 5° kaikkiin suuntiin vertailuakseliin nähden.
Kuvia foorumilaisten autoista
Re: Kuvia foorumilaisten autoista
Toyota Avensis T25 -08 " Sopivan matala kauppakassi riipuen tietenki paineista"
Re: Kuvia foorumilaisten autoista
^ Piru, tuosta tulee hyvä vielä! Onko tarkempaa stooria?
”Life is about the people you meet and the things you create with them”.
• Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
• Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
• @japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.
• Follow me on Instagram to see more and behind the scenes.
• For all related inquiries please contact to joni_p3(a)msn.com.
• Specialist for wheels, suspension and other aftermarket parts.
• @japtoysofficial x @levelnoneofficial owner among other things.
Re: Kuvia foorumilaisten autoista
Mieleen tuli heti tämä. Ei sitte herneitäJukka wrote:Talvimode ja kattilat keulallaomissa pitkissä ja lisäpitkissä xenonit, tottakai
Nii ja sumarit kalvottelin keltaiseksi

Re: Kuvia foorumilaisten autoista
Onko tosiaan näin?Mikkozkii wrote: Nykyään saa olla pariton määrä valoja keulassa..
On tuossa kyllä muutakin vanhaa tietoa. Nykyään kaikissa autoissa on ref. raja tuo 100, ei pelkästään ennen 1.1.1980 käyttöön otetuissa. Toinen on tuo katolle asennus: nykyään saa laittaa katolle valot vaikka tuohon jukan anjovikseenPeksi wrote:Trafin sivuilla ainaki luki näin. Tammikuussa 2014 oli päivätty. Enpä kuiten ole nähny että täällä ainakaan puuttuisivat lisävaloihin.Kaukovalaisinta käytetään ajoneuvon edessä olevan ajoradan valaisemiseen pitkälle eteenpäin. Kaukovalaisimet voidaan kytkeä päälle yhtäaikaisesti tai pareittain, mutta vaihdettaessa takaisin lähivaloille on kaikkien kaukovalaisinten sammuttava yhtäaikaisesti. Lähivalot saavat jäädä päälle kytkettäessä kaukovalot palamaan. Kaukovalojen päällä olemista osoittava merkkivalo on pakollinen. Kaukovalaisinten lähettämä valo on suunnattava eteenpäin eikä se saa häiritä kuljettajaa suoraan tai epäsuorasti heijastumalla. Kaukovalaisimia saa olla kaksi tai neljä (lisäkaukovalot). Samanaikaisesti päälle kytkettävien kaukovalojen yhteinen valonvoimakkuus saa olla korkeintaan 225 000 cd, jota vastaa referenssiluku 75. Ennen1.1.1980 käyttöönotetuissa autoissa sallitaan kuitenkin referenssilukujen summaksi 100.Lisäkaukovalaisimet saa asentaa ottaen huomioon symmetriasta ja enimmäisvalovoimakkuudesta annetut määräykset. Lisäkaukovalot saa asentaa katolle vain, jos ne voidaan asentaa etuakselin etupuolelle. Kaukovalaisinten sijoittelu on siis sangen vapaata. Jos autossa on neljä kätkettävää kaukovalaisinta, kahden lisäkaukovalon asennus on sallittua ainoastaan merkkivalon lähettämiseksi päivänvalossa. Ennen 1.1.1980 käyttöönotetussa autossa saa sekä kaukovalot että lisäkaukovalot kahdentaa. Kaukovaloja ei tällaisessa autossa saa asentaa katolle. Kaukovalaisimen valaisevan pinnan tulee näkyä 5° kaikkiin suuntiin vertailuakseliin nähden.
Re: Kuvia foorumilaisten autoista
JDM only.
JZX100 Chaser + ZVW35 käyttis
ex Legacy BR9 GT
ex Mitsubishi Airtrek Turbo-R
ex Crown Athlete GRS184
ex Atenza
ex Soarer
ex Xedos 6
JZX100 Chaser + ZVW35 käyttis
ex Legacy BR9 GT
ex Mitsubishi Airtrek Turbo-R
ex Crown Athlete GRS184
ex Atenza
ex Soarer
ex Xedos 6
Re: Kuvia foorumilaisten autoista
Noni, sama meno siis jatkuu 
Re: Kuvia foorumilaisten autoista
Yamaha kestää.Pöndeix wrote:Noni, sama meno siis jatkuu
JDM only.
JZX100 Chaser + ZVW35 käyttis
ex Legacy BR9 GT
ex Mitsubishi Airtrek Turbo-R
ex Crown Athlete GRS184
ex Atenza
ex Soarer
ex Xedos 6
JZX100 Chaser + ZVW35 käyttis
ex Legacy BR9 GT
ex Mitsubishi Airtrek Turbo-R
ex Crown Athlete GRS184
ex Atenza
ex Soarer
ex Xedos 6
Re: Kuvia foorumilaisten autoista

Kuva olisi muuten omastakin mielestä hyvä jos ei olisi niin tumma (kts. valo- ja videokuvaus topic).
Last edited by jake--- on 03. Apr 2015 21:44, edited 1 time in total.
Re: Kuvia foorumilaisten autoista

möykky katsastusmodessa
Re: Kuvia foorumilaisten autoista
Lisää kuvia! KUVIA!! 1!ji!!

Instagram @juucso
"I like cars that look like they were dropped from fifteen feet"
"I like cars that look like they were dropped from fifteen feet"
Re: Kuvia foorumilaisten autoista
Carina on jo jokusen aikaa seisoskellut kotosalla ja purkaantunee talven myötä muttereiksi uutta elämää ja tekniikkaa odottelemaan
Täytyi siis herätellä vanha sotaratsu jääratakuosista jonkinmoiseen liikennelinttamodeen joten tällaisella ruoskalla aiheutan nykyään pahennusta Oulun huudeilla


"Ku stefa laittaa nii se o jämpti!"
Who is online
Users browsing this forum: No registered users and 10 guests














