Kaiken selkeyden ja epäselvyyksien välttämiseksi jaetaan tämäkin projekti vihdoin omaksi topiciksi. Auto lie jo useimmalla foorumilaiselle tuttu ja suunnitelmat suhteellisen selvät, joten lyhyestä virsi kaunis.
Viime kesänä siis haettiin käytöautoksi kyseinen tiettävästi(?) Suomen ainoa laatuaan olevan Honda Ferio Vi-RS (vuosimallia 1998). Yleistä tietoa automallista löytyy esimerkiksi http://en.wikipedia.org/wiki/Honda_Civic_Ferio_Vi-RS, mutta pääpiirteissään kyseessä on japanilainen hyvin varusteltu "sportti-versio" Civicistä. Suomeen auto on uitettu jo vuonna ~2010 ja pian sen jälkeen se on jo käynyt läpi pari kohtalaiseksi luonnehdittavaa kehitysvaihetta. Edelliset omistajat eivät pistäne pahakseen, mikäli paria kuvaa tähän hätään lainaan aikajärjestyksessä.


Jälkimmäisen kuvan jälkeen auto kokenut usean omistajanvaihdoksen ja todennäköisesti väliinpitämättömyyden tai/ja osaamattomuuden myötä joutunut sitten melkoiseen syöksykierteeseen. Jossain vaiheessa kaikki keulan osat ovat eksyneet sensein vanhaan Civicciin ja sen kautta tilalle löytänyt tiensä pre-faceliftin konepelti, hiilikuituiset etulokasuojat, tummennetut vakiot valot, maski ja etupuskuri. Samassa rytäkässä on sitten tottakai sumuvalotkin kadonneet. Näiden lisäksi Ferio saapui meille viime kesän loppupuolella öljyä vuotavana, sisustan muovit repsottaen, tuulilasi rikki, ja kaikki on muutenkin jätetty vähän puolitiehen. Toisaalta sitten edesmennyt pyyntihintakin oli suhteutettu auton historiaan ja siihen nykytilaan, että lähes kaikki laitetut osat oli vaihdettu takaisin vakioihin.

Talvi ja kevät meni tämän kanssa pitkälle ajellen, mitä nyt talvirenkaat investoitiin, oudosti käyttäytynyt ja äännellyt säädettävä TA-Technixin alusta vaihdettiin vastaavaan V-MAXXiin (syykin selvisi pian ja antoi myös viitteitä muista mahdollisista eteen tulevista aivopieruista) ja sieltä täältä pahimpia ebolan saastuttamia paikkoja puunailtiin tai muilla tavoin käytiin läpi.



Näin kesän korvilla alkoi sitten taas rakenteluhammasta purra siihen malliin, että keulaa alettiin valmistella alkuperäiseen facelift-muotoon swappausta varten. Samassa rytäkässä saivat lähteä jo aikaisemmissa projekteissa turhaksi todetut moottorin suojamuovit ja etusisälokasuojat vanteita plus renkaita pois ahdistamasta. Edellä mainittua yhdistelmää varten onkin jo useampi vaihtoehto olemassa ja istuvuuden takaamiseksi sekä jouston minimoimiseksi BC Racing BR-sarjan alusta hankittuna, joskin se vaihtui nyt vielä viime metreillä käytännöllisyyden sanelemana D2:sen ilmoihin. Näitä varten ohjaukseksi siirtyy K-Sport Corollasta ja siihen vastaavasti sitten jossain vaiheessa AccuAirin e-Level.


Stay tuned.
















