Hämmennetään tätäkin taas vähän; kauheasti ei olla itse tähän ehditty panostamaan, mutta onneksi jätkät pitäneet "liekkiä yllä".
Controll3d sai keskikonsolin sekä mittariston valaistuksen kutakuinkin päivitettyä ja painettiin myös kabiiniin äänieristys aluilleen. Kattopelti oikeastaan "suhinamattoa" plus poikittaispalkkien liimauksien vahvistamista vaille valmis. Tuosta oli sitten tarkoitus lähteä pilareita pitkin etenemään alaspäin.
Etujarrut päivittyivät '98 Spec R Integran satuloilla, NSX:n kannakkeilla ja setille sopivilla isoilla levyillä (pitäisi mahtua 5mm lätyllä juuri ja juuri nuiden CCW:n vanteiden kanssa). Taakse jäi varsin riittäväksi katsotut alkuperäiset, joskin toki levyt päivitettiin natsaamaan yhteen etupään kanssa. Vili hoisi näihin kaikkiin herkistelyt, hiekkapuhalsi osat läpi ja puuhasi uudet tiivisteet sekä palat paikalleen (Mamasanilta vielä odotellaan näille HEL Performancen teräspunosjarruletkuja). Väriksi Jarkko on jo suhinut aikaisemmasta ylitse jääneen sinisen ja pulttikaaret saanevat näillä näppäimillä saman sävyn ylleen. Vastakontrastiksi koriin onkin sitten tulossa jotain aivan muuta?
Lisämadallusta varten operaatiot myös done by Tomi eli pitkittäisvarsien pokkauksia kairattu takaa, eteen tehty notchi ja pyöränkoteloiden pokkaukset laikattu sekä hitsattu. Seuraavaksi lokasuojat varovasti paikalleen ja aletaan ihmettelemään, että riittikö tämä ja minkälaista asentoa lähdetään lopulta hakemaan. Näihin tunnelmiin!
